Tämän kirjan lukisin tai ottaisin mukaan Saarenmaalle matkatessa. Siis sittenkun sinne taas pääsee vaikkapa valokuvauskurssille, jonne jo kertaalleen olin menossa, mutta peruuntui. Saarenmaata olen toki kolunnut aiemmin, montakin kertaa. Saarenmaan juttuja löytyy tästä linkistä. Mummohan haluaa aina lukea jonkun matkakohteen kirjailijan tai kohteesta kertovan kaunokirjallisen teoksen mikäli sellainen on saatavilla. Pronssitähdessä liikutaan neuvostoajan Saarenmaan ja…
Search Results for: saarenmaa
Vinkkejä Viroon – Tallinna, Muhu, Saarenmaa
Giniä maanantaina heti aamusta ja tanssia illan ja reissun päätteeksi tiistaina. Siinä välissä kävimme monessa kivassa kohteessa Tallinnassa, Muhulla ja Saarenmaalla. Kahteen päivään mahtuu paljon, kun pitää kiirettä. Lomallahan kiirettä ei tietenkään pidetä, mutta me olimme työperäisesti liikkeellä. Estonian lifestyle -tutustumismatkan järjesti Thea Ekholm, Storytold Oü ja Evelin Org, Your Brand Up Studiosta. Virolaista lifestyleä oli…
Saarenmaan kierros
Kuresaari Kylpylöistään tunnetussa Kuresaaressa ei kannata kysyä tietä torille, sillä joutuu kaupungin laitamille, lähes pellolle Tori nimiseen kaupunginosaan. Turg on tori eli turkua kun kysyy pääsee keskusaukion vieressä olevalle torille. Keskusaukio näyttää keskeneräiseltä. Sen pitäisi tulla valmiiksi piakkoin tai joskus. Suunnitelmia on mutta raha puuttuu. Piispanlinnan ympäristöön on rakennettu lasirakennuksia liian lähelle – ei…
Lukuvinkkejä Viron matkalle, kohteena Haapsalu
Kirjastosta löytyi kasapäitten Viron matkaoppaita. Se kertoo siitä, että Viro on suomalaisille tärkeä matkakohde. Sinne suuntaa kamerakerhommekin ensi viikonloppuna. Sen takia olen viime aikoina kahlannut Viroa ja erityisesti Haapsalun alueen kirjoja. Kuvassa olevat kolme kirjaa luin pikalukuna, hidastaen niissä kohtaa missä kerrottiin paikoista, joissa ehkä käväisemme. Vinkkejä tietysti metsästin. Tosin tulevalla matkalla keskitymme valokuvaamiseen, emme…
Kirjavinkkejä – Eurooppa
On ihanaa asettua odotettavissa olevan matkan maailmaan lukemalla jokin romaani, jonka tapahtumapaikkana on tuleva matkakohde tai jonka on kirjoittanut kyseessä olevan maan kirjailija. Luettelossa esiintyvät kirjat eivät ole missään järjestyksessä. Mukana on niin matkaoppaita kuin kaunokirjallisia teoksia. Vinkkilista päivittyy sitä mukaa kun löydän lukuelämyksiä. Osasta kirjoja olen tehnyt postauksen, joka löytyy linkistä. Hyviä lukuhetkiä! Eurooppa/useita…
Pärnu, Narva vai joku muu – Viron vinkkejä
Tulipa mielenkiintoista juttua Pekalta, jonka matkassa olin viimeksi Itä-Virumaalla. Kävimme silloin muun muassa kaivoksessa, kartanossa, kylpylässä, entisellä tekstiilitehtaalla ja kuten arvata saattaa olutpanimossa. Myös Narva-Joesuun kuuluisalla hiekkarannalla tarvoimme, mutta uiminen täytyi jättää, koska oli vasta alkukevät ja ilma oli kylmä, vedestä puhumattakaan. Saunassakin kävimme ja se olikin sitten kuuma. Mikäli kesälomareissusi suuntaa Viroon, käy katsomassa…
Tarjolla Toilassa – Viron vinkkejä
Tallinnan satamasta Itä-Virumaalle Toilaan voi matkata bussilla, junalla ja tietenkin omin neuvoin autolla. ”Haemme myös vieraat Tallinnasta”, Toilan kylpylän myyntipäällikkö Kärt Purga lupaa. Bussilla matka taittuu parissa tunnissa. Viivasuorat tiet, autobaanakulttuuri, ovat tuleet Viroon EU:n myötä ja monesti myös sen rahoittamana. Paljon ei ole suorilla teillä ole nähtävää, mutta bussit ovat aiemman kokemukseni mukaan mukavia. Netissä aika…
Hiidenmaalle
Hiidenmaan kapeimmalta kohdata on tapana heittää kivi mereen. Yritys yhdistää saari Saarenmaahan. Naapurusten leikkisä kisailu käy kuumana. Hiidenmaalaiset myöntävät vain yhden asian mikä on paremmin Saarenmaalla: heillä on parempi naapuri. Sörun satama Talon sahtia Dagen Haus lomakylässa Kassarissa. Orjaku Vierasvenesatamaan on tulossa saunoja ja veneilijöille tarkoitettuja palveluja. Kesällä niitä käyttävät matkailijat, talvella kyläläiset. Ne voidaan…
Bussilla Virossa
Bussieksotiikkaa reissulta etsiville kerron heti, että sitä löytyy enemmän vaikkapa hengiltä kilpailutetuista Espoon paikallisrotiskoista, jolla matkamme aloitimme tänä aamun kuin näistä kahdesta Viron bussista, joilla matkamme on jatkunut. Aamuisessa Espoon bussissa kaikki penkintaustat olivat piirustuksia täynnä, vaikea valinta mihin istua, mikä olisi puhdas penkki. Kun hyväksyttävässä kunnossa oleva löytyi, piti hetken päästä muuttaa penkkiä, sillä…