Viime viikolla sain tutustua yksityiseen merensuojelualueeseen Paraisten Gullkronassa. Opintomatkan järjesti Ympäristötoimittajat ry yhdessä Baltic Sea Action Groupin, BSAG:n kanssa. Mielenkiintoinen päivä, joskin bussimatka Helsingistä ahmaisi aika pätkän retkipäivästä.
Päivän aikana saimme kuulla Itämeren tilasta, tutkimuksista ja miten meriluonnonsuojelualue perustetaan. Saarella tutkiskelimme rantaveden levälajeja ja kasvillisuutta. Pukeutuipa yksi toimittajista märkäpukuun ja sukelsi kartoittamaan vedenalaista maailmaa.
Asiapuolen annista vastasi Gullkronan vierasvenesataman omistaja ja perustaja Ilkka Herlin apunaan joukko BSAG:n asiantuntijoita. BSAG on meriluonnon suojeluun erikoistunut, voittoa tavoittelematon säätiö, jonka pilottihanke Gullkrona on.
Miten perustetaan yksityinen luonnonsuojelualue
Monelle kaltaiselleni on hämärän peitossa, miten luonnonsuojelualueet saavat alkunsa. Tässä Gullkronan tapauksessa BSAG käynnisti suojeluprosessin.
”Suojeluun liittyvät rajoitukset muotoiltiin vuoropuhelussa maanomistajien ja ympäristöhallinnon asiantuntijoiden kanssa, jonka jälkeen maanomistajat tukivat esitystä yksimielisesti. Ja vielä tämänkin jälkeen sitä ELY:lle lähtevää suojeluhakemusta hiottiin yhdessä yli puoli vuotta”, asiantuntija Anna Klemelä kertoo prosessin kulusta.
BSAG haki ja sai suojelupäätöksen ELY-keskukselta Gullkronaa ympäröivälle 4800 hehtaarin merialueelle.
”Prosessi kesti kolme vuotta. Mietin miten voi kestää niin pitkään, kun taas ELY-keskus ihmetteli, kuinka voidaan saada aikaan näin nopeasti”, Klemelä toteaa hakuprosessin kuvailun päätteeksi.
Niin saatiin aikaan Gullkronan merensuojelualue, joka koostuu 22 yksityishenkilön omistamasta vesialueesta.
”Tarkoitus on, ettei toimenpiteet muodostu kohtuuttomiksi maanomistajille”, Ilkka Herlin sanoo.
Puolustusvoimilla on myös sanansa sanottavana suojeluasioissa. Samoin maanomistajilla. Esimerkiksi metsästyksestä päättää maanomistaja. Gullkronan kohdalla suojeluun kuuluu merialueet, ei saaret. Metsästystä eikä kalastusta ole kielletty.
Käytännön ympäristötoimia Gullkronassa
Gullkronan merensuojelualueella seurataan vedenlaatua. Ruoppausta ja vesirajaan rakentamista on rajoitettu. Vesiviljely, sekä merihiekan ja -soran otto suojelualueella on kielletty. Meriajokasniittyä esiintyvällä alueella ei saa ankkuroida eikä tietyillä lintuluodoilla saa nousta maihin pesimäaikana. Lisäksi tehdään tutkimusta parhaiden käytäntöjen löytämiseksi.
”Etenkin vesiviljelykielto ja merihiekan nostokielto on merkittäviä suojelutoimia. Mikäli esimerkiksi merihiekan nostaminen olisi alueella sallittua, se voisi johtaa kokonaisen vedenalaisen elinympäristön eli hiekkapohjan katoamiseen, mitä voisi ehkä verrata metsän avohakkuuseen. Riskit tällaiselle toiminnalle kasvavat koko ajan, kun hiekasta rakennusmateriaalina alkaa olla maapallolla pulaa”, Anna Klemelä sanoo.
Gullkrona toimii eräänlaisena pilottiprojektina ja tavoitteena onkin etsiä uusia suojeluun soveltuvia merialueilta ja käynnistää keskustelut maanomistajien kanssa ja innostaa heitä perustamaan merensuojelualue. Esimerkiksi Inkoossa seurakunnan omistama kesänviettosaari Stora Fagerö on sellainen.
Paljon on tehtävää ennen kuin maailma on mallillaan
Herlinin meriluonnonsuojelun toimenpidelista tuntuu loputtomalta.
Maatalouden osalta nousee esiin uudistava viljely, jonka eduista saamme kuulla pitkän pätkän. Tarjolla on maanviljelijöille Uudistavan viljelyn e-opisto. Verkkokurssi, joka tähtää tiedon jakamiseen ja uusien käytäntöjen käyttöönottoon maatiloilla. Tavoitteena Itämeren rehevöitymisen vähentäminen.
”Tutkimuksissa on viitteitä siitä, että mitä paremmassa kunnossa biodiversiteetti on, sitä paremmin maa sitoo hiiltä.”
Erityisesti nuoret maanviljelijät näkevät, että jotain täytyy tehdä. Fossiilisista polttoaineista luopuminen ei riitä. Satakunta aktiivista viljelijää on jo suorittanut nettikurssin ja saanut diplomin. Uudellamaalla on eniten kiinnostusta, Pohjanmaalla pitäisi lisätä toimia. Ajatuksissa on lisätä ruotsinkielistä informaatiota.
Herlinin mielestä metsätalous suuren kokonsa vuoksi pitäisi saada uusille uomille. Avohakkuista tulisi luopua.
Taustamateriaalista löytynyt tieto laivaliikenteen osalta hämmästytti eniten. Rahtilaivat voivat päästää jätteet veteen – siis vessan sisällöt, harmaan veden kuin ruokajätteet hienonnettuna. Laillisesti.
Minustakin kolme vuotta kuulostaa pikemminkin pitkältä ajalta, varsinkin jos kaikki maanomisajat olivat yksimielisiä. Minulle on muuten hieman epäselvää, että mitkä ovat ne pääasiat, joissa suojelualue eroaa ei-suojelualueesta? Maa-ainesten ottamisen rajoittaminen, ankkuroinnin rajoittaminen ja lintuluodoille pesimäaikaan nousemisen rajoittaminen kuulostaa omaan korvaan jokseenkin vähäiseltä? Hyvä, että asioita joka tapauksessa tehdään.
Kiitti Mikko! Monet näistä ovat – tai toivoisi olevan – itsestään selviä, kuten nyt vaikkapa tuo lintujen pesimärauha yms. Kysäisin vielä Anna Klemelältä, miten hän näkee asian. Hän selvensi (päivitin hänen lisäkommenttinsa postaukseen)
”Etenkin vesiviljelykielto ja merihiekan nostokielto on merkittäviä suojelutoimia. Mikäli esimerkiksi merihiekan nostaminen olisi alueella sallittua, se voisi johtaa kokonaisen vedenalaisen elinympäristön eli hiekkapohjan katoamiseen, mitä voisi ehkä verrata metsän avohakkuuseen. Riskit tällaiselle toiminnalle kasvavat koko ajan, kun hiekasta rakennusmateriaalina alkaa olla maapallolla pulaa”.
Ehkä tämä valaisee asiaa.