Loppusyksystä häämöttävää Kenian matkaani ajatellen olen aloittanut haeskelemaan aluetta käsitteleviä kirjoja. Sainkin useamman hyvän vinkin Päivi Arvoselta, Keniassa paljon oleskelleelta ja siellä työskenneeltä luontokuvaaja-toimittajalta.
Ensimmäinen kirjavinkki, johon tartuin oli Sari Mannisen Afrikkalainen kouluvuosi. Se sai minut valmistautumaan monenlaisiin ajatuksiin, kuten siihen mistä löydän tarvittavan kärsivällisyyden tulevalla reissulla. Kirjan sivuilla nimittäin monesti toistui kenialainen aikakäsitys, se että milloinkaan ei tunnuttu päästävän ajoissa liikkeelle, siis sovittuun aikaan. Minulla kun on aikataulut verissä, jopa siinä määrin, että melkein voisi luokitella ammattitaudiksi.
Afrikkalainen kouluvuosi -kirjan kuvaukset alkavat Naivasha-järven alueelta, joka on vajaan kahdeksankymmenen kilometrin päässä pääkaupunki Nairobista. Kenttätyötä tehdään päiväntasaajan seuduilla olevassa Ol Pejeta Conservancyssä.
Mitä kaikkea voikaan kuulua villieläinpuiston henkilökunnan koulutusohjelmaan
Sari Manninen opiskeli vuonna 2012 Kenya Wildlife Service Training Institutessa. Opinahjossa koulutetaan villieläinpuistojen henkilökuntaa. Vallan mielenkiintoisia kuvauksia opetusmetodeista ja kenttätyöstä!
Työharjoittelun aikana täytettiin eläimiä, kerättiin erilaisia ötököitä ja kakkaa tutkimuskäyttöä varten, pestiin eläinten häkkejä, harjoiteltiin selviytymistaitoja tai ehkä taisivat olla eloonjäämistaitoja. Voi taivas, mitä kaikkea. Epäilen, että Mummo ei edes nuoruudessakaan olisi pystynyt moisiin.
Kolahtipa myös omiin tuntemuksiini kohdistuva ajatus yhdessä kohtaa kirjaa. Sari Manninen joutuu erkanemaan joksikin aikaa kenttätyöstä opastustoimiin. Hän on luvannut vetää safarin, joka on suunnattu suomalaisille matkailijoille. Myöhemmin kun hän palaa Research Centeriin, tutkimuskeskukseen, hän kuvaa kenttätyötä ja safariolosuhteita:
”Mielialani on sangen sekava, toisaalta on ihanaa olla taas täällä ”oikeasti villissä luonnossa”, toisaalta taas hienon safarin ja mukavan ryhmän muisto on vielä tuoreena mielessä. En tunne kuuluvani kumpaankaan paikkaan sataprosenttisesti.”
Miten usein minullakin on vastaava tunne, ei ainoastaan matkoilla, vaan myös monissa ihmisryhmissä, en tunne kuuluvani joukkoon tai olosuhteisiin.
”Ehkä ristiriita afrikkalaisen arjen ja luksuslodgen välillä saa kaiken tuntumaan sekavalta”, Sari Manninen kirjoittaa luvussa Safarilla suomalaisten kanssa.
Kenian matkasi kuulostaa kyllä todella hienolta! Ja tuo afrikkalainen aikakäsitys on kyllä rasittavaa. Vaikka kuinka sovitaan ajoista ja korostetaan tärkeää. Kerran ja ainoan kerran olemme jopa myöhästyneet lentoneesta – lisäkulut firma korvasi kyllä, mutta lisäksi menetettiin aikaa.
Minun kokemukseni mukaan Keniassa etenkin matkailun parissa työskentelevät osaavat hyvn pitää kiinni aikatauluista, ja minulla on reissuillani yhteistyökumppaneina ainoastaan huipputyyppejä, jotka eivät ikinä ole ( olleet) myöhässä!
Egyptissä, jossa mm asuin 12 vuotta, aikataulut ovat paljon ” afrikkalaisemmat” kuin Keniassa.
Kiitos lisätiedosta. Kiva olla hyvissä käsissä!
Joo, olen jo nyt täpinöissäni Kenian matkan suhteen. Toisaalta on kiva kun aikaa on, ehtii lukemaan reissuun liittyviä kirjoja.
Mummon ei nyt tarvitse ollenkaan stressata tuon aikatauluasian kanssa, tulevalla matkallasi ainakin sillä osuudella, jonka minä emännöin ja järjestän, ainakin yhteistyökumppanit ovat ajoissa ja pysyvät aikataulussa. Yllätysmomentteja voi toki järjestää esim. säätila, sateet, villieläimet jne.
Minä en suostu tekemään yhteistyötä kuin sellaisten henkilöiden kanssa, joiden kanssa sovittuun voi luottaa ja jotka kunnioittavat aikatauluja.
Toki aikakäsitys Keniassa yleisesti on hyvin erilainen kuin Suomessa, hyvä kuvaava sanonta on: Eurooppassa on kellot, Afrikassa aika.
Kiitos kommentista! Olen sen verran monta kertaa järjestämilläsi reissuilla ollut mukana, että tämän osuuden suhteen en stressaa. Odotan innolla tulevaa.