Jos joskus vielä lähden Patagoniaan tai Tulimaahan, niin luen ennen matkaa Väinö Auerin Tulimaata tutkimassa -kirjan. Saatan lukea muutenkin. Siinä on paljon mielenkiintoista tietoa Etelä-Amerikan eteläisimmästä alueesta ja erityisesti sen historiasta.
Käsissäni on parhaillaan kirjavanhus, Tulimaata tutkimassa -teos vuodelta 1929, siis melkein satavuotias. Kirjan riutunut ulkomuoto kertoo sitä aiemmin luetun ahkeraan. Kuvat ovat suttuisia ja teksti yhtä pötköä, kuten vanhemmissa kirjoissa monesti. Jokaisen luvun alussa on muutama rivi, kuvausta kulloisenkin luvun sisällöstä otsikkotasolla. Mutta niihin kohtiin, joihin olen pysähtynyt, on sisältynyt mielenkiintoista asiaa. Harmi, että ehdin nyt pelkästään selailemaan.
Suomalaisten mukaan nimettyjä jäätiköitä ja vuonoja
Enpä sitäkään tiennyt, että Suomi-jäätikön ja Suomi-vuonon (Fjordo Finlandia) lisäksi on myös Presidente Relander -vuono. Runeberg- ja Lönnrot-jäätiköt olen kyllä kuullut mainitun, ja Nordenskiöldin vuoristojärven.
Kirjassa kerrotaan, että Auerin ja kumppaneiden matkaa tukenut Kairamokin sai nimensä mukaisesti vuonon, Bahia Kairamo. Kartasta, jonka kuvasin kirjan sivulta 255, selviää vuonojen ja jäätiköiden sijainnit. Näyttääpä löytyvän Suomi- ja Nylandia-vuoretkin. Varmaan tuo Nylandia on Uusimaa.
Kiinnostuin taas tästäkin. Itselläni on aikomus lähteä vielä jatkossa noille seuduille, täytyypä pitää tämä teos mielessä viimeistään tuota silmällä pitäen, ellei sitten tule jo aiemmin luettua.
Kiitos kommentista Mikko! Minulla on vielä hetken Auerin teos lainassa ja aika ajoin lueskelen sitä. Vaikka teos on vanha ja siksi hieman vaikealukuinen – ainakin minulle – niin se on valtavan mielenkiintoinen.