Käteeni osunut eteläamerikkalainen kirjallisuus tuntuu aika vaikealta luettavalta kaltaiselleni hätiköijälle. Pitkiä, loputtoman pitkiä lauseita ja sivukaupalla jatkuvia kappaleita. Olen nähnyt joskus jopa satoja sivuja pitkiä kappaleita, kuten vaikkapa chileläisen kirjailijan Roberto Bolañon kirjassa Chileläinen yösoitto, jossa oli 112 sivua yhtä kappaletta kaikki tyynni. En jaksanut.
Myös argentiinalaisen Jorge Luis Borgesin esseekokoelmat ”Viisi aihetta” ja ”Seitsemän iltaa” palautuvat kirjastoon vain hätäisesti vilkaistuna.
Mutta argentiinalaisen Julio Cortázarin kahdeksan kertomusta sisältävä Tuli on kaikki tulet – teos jostain syystä piti imussa. Erityisesti jäi mieleen tarina ”Sairaiden hyvinvointi”, joka tragikoomisuudessaan piti otteessa. Tosin en ymmärtänyt loppua. ”Cora-neiti” tarinassa en aluksi meinannut pysyä mukana ollenkaan. Mutta ehkä se olikin se juju, kiinnosti, miten tästä selvitään. En ole ennen lukenut tarinaa, jossa kertoja voi vaihtua kesken kaiken. Cora-neidissä taisi vaihtua kesken kappaleen, ja kaiketi jopa kesken virkkeen.
Heh, voin kuvitella tämän hyvin, vaikka en juuri ole Etelä-Amerikkalaista kirjallisuutta lukenut. Sinällään tuo maanosa kiinnostaa tavallaan kaikkein eniten, mutta eipä sieltä juurikaan ole tullut mitään luettua.
Totta, kiinnostava maanosa. Ja josta varmaan löytyy kiinnostavia kirjoja. Otokseni on vielä pieni, täytyy etsiä lisää. Varmaan löydän jotain itselleni sopivaa luettavaa.