Viime perjantaina pikkujouluporukkamme purkautui MegaStarista kuka minnekin suuntaan. Osa lähti Fotografiskaan, osa Kumuun, jotkut kirpputoreille, osaa houkutti ravintolatarjonta. Minä en lähtenyt mihinkään noista, sillä olin jo pitkään suunnitellut tekeväni muutamia asioita, kun seuraavan kerran menen Tallinnaan. Edellisestä kerrasta on jo yli kolme vuotta.
Kelloon patterit Kaubamajan kellosepällä
Saahan sitä Suomessakin kelloon patterit, mutta kun tämä Kaubamajan Kellassepp -liike on niin symppis. Viehätyin heidän toimintaansa monta monituista vuotta sitten, kun kelloni sattui tekemään stopin Tallinnassa.
Nykyään kännykkä toimii kellona ja kello koristeena. Mutta siitä huolimatta haluan kellon käyvän oikeaa aikaa. Kaubamajan Kellassepp – tiskin takana touhuaa kaksi kelloseppää, Henri ja Mati.
Henri, kelloseppä neljännessä polvessa käsittelee kelloni, jonka sisuksista hän löytää tiedon, että viimeksi olen vaihdattanut patterit vuonna 2018. Kun kelloni on putsattu ja patterit vaihdettu ja on maksun aika, etsin katseellani maksupäätettä.
”Olemme vanhanaikaisia”, Mati vastaa, kun heiluttelen luottokorttiani. ”Vain raha käy.”
Matilta irtoaa juttua. Tällä kertaa hän muistelee kesän risteilyalukselta tullutta patterinvaihtokeikkaa. Alukselta tuli mies kahden muovikassin kanssa. Niissä oli yhteensä 140 kelloa, jotka olivat kotoisin risteilyaluksen myymälästä. Kellot olivat pysähtyneet ja niihin tarvittiin uudet patterit. Aikaa oli sen verran kuin alus olisi satamassa, siis se päivä. ”Koko päivä vaihdettiin niitä pattereita”, Mati nauraa.
Uudet villasormikkaat kadonneiden tilalle
Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisikö hommata sellaiset lapasnipsut, joita muksuilla näkee. Minulla on laatikollinen orpoja hanskoja. Yleensä häviää vain yksi, mutta jostain kumman syystä aikoinaan Tallinnan Raatihuoneentorin joulumarkkinoilta ostamani sormikaspari katosi parina. Ne olivat mielisormikkaani, lämpimät ja värikkäät. Sen väriset, että ne sopivat kaikkien talviasujen kanssa.
Nyt olen etsimässä uusia. Kävi tuuri, löysin melkein samanlaiset. Taisi olla sama torikojukin. Kaupanpäällisenä Reeli-rouva kertoi sormikkaiden tarinan. Villalanka on kotoisin Viljandissa olevan lammastilan lampaista. Siellä lampaat kerittiin, villa kehrättiin ja langasta neulottiin monenlaisia käsityötuotteita. Sormikkaani kuljetettiin Tallinnan Raatihuoneentorin joulumarkkinoille muiden käsityötuotteiden kanssa. Nyt sormikkaat jatkavat matkaa Suomeen.
Perinteikäs Valli Baar
Kylmähän siellä joulumarkkinoilla tuli. Muurivahe -kadun loppupäässä on Valli Baar, josta on puhuttu monasti matkailutoimittajien keskuudessa.
Kun astun kohmeisena sisään Valli Baariin, u-muotoisen baaritiskin takana touhuaa totisen näköinen mies. Mieleni tekee jotain kuumaa. Muistelen joskus juoneeni Vana Tallinn -glögin, mutta se oli aika tujua. Totinen, mutta sulavan kohtelias baarimikko ehdottaa juomaksi kuumaa viiniä. Se ei maistu glögiltä vaan punaviiniltä. Minulla ei ole aavistustakaan mitä se sisältää, mutta ihanasti lämmittää.
Siinä vaiheessa vielä, iltapäivällä kolmen pintaan, baarijakkarat odottavat istujiaan. Saan rauhassa ihailla niiden muotoja, kunnes pikkuhiljaa ukkokööri alkaa muodostua baaritiskin ympärille. Istun ikkunalaudalla ja lataamassa kännykkääni, sieltä on hyvät näkymät tapahtumiin.
Tallinna on kiva paikka ja erityisen tunnelmallinen se on joulun aikaan. Harmi, että tänä vuonna aika ei riitä tekemään matkaa sinne, vaikka se olikin pitkään ollut mielessä.
Aina pitää olla jotain ”vetämässä”. Ensi vuonna sitten.