Satoja saappaita, solmioita, pitsipukuja ja 106 henkilön hissi. Siinä riitti Mummolla ihmettelemistä! Käväisimme Helsingin Kaupunginteatterissa syynäämässä kulissien takaista toimintaa. Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen ja asiakkuusvastaava Mikko Peltoniemi esittelivät meille Matkailutoimittajien Killan jäsenille työpaikkaansa.
Harva teatterivieras hahmottaa Helsingin Kaupunginteatterin päärakennuksessa, Eläintarhantie 5:n lämpiössä seisoessaan, että rakennuksessa on tumma ja vaalea puoli. Kun aikoinaan talosta järjestettiin suunnittelukilpailu, arkkitehdit Timo Penttilä ja Kari Virta antoivat rakennukselle kilpailunimeksi ”Arlecchino”. Se on italiaa ja tarkoittaa harlekiinia. Heidän ehdotuksensa voitti kilpailun ja sen myötä Helsingin Kaupunginteatteri aloitti toimintansa uudessa talossa 1967.
Muutamia vuosia sitten talo päivitettiin nykyaikaan sekä tilojen että tekniikan osalta. Kaupunginmuseon suojeluksessa olevassa talossa ei niin vain rälläkän kanssa rellestetä. Esimerkiksi lämpiön suuret ikkunat ovat suojelukohde. Niitä ei saa muuttaa, vaikka kesällä talossa paahtaa ja talvella hyytää. Toisaalta talvisin yhdeksänsataa ihmistä tuo lämmön lämpiöön.
Fanny ja Alexander -näytelmän kulisseja asettelivat suurella näyttämöllä, jota kokonsa vuoksi on saanut lempinimen Lentokenttä. Yritin pysytellä Mikko Peltoniemen luettelemissa neliöissä mukana. Taisi olla tuhannen neliön verran tilaa tuolla valtavalla pyörivällä näyttämöllä. Tekniikkaa näyttämön yläpuolella roikkuu linja-auton painon verran.
Kallion sisäinen maailma
Kaikenlaista mielenkiintoista härpäkettä näkyi matkalla, kun siirryimme kallion sisään, noin 13 metriä maanpinnan alapuolella oleviin halleihin. Kaupunginteatterihan on rakennettu osittain kallion sisään. Yhdessä hyllyssä puuverstaalle mentäessä kimalteli Suomen kuninkaan kruunu. Sitä pääsimme hipelöimään. Aika raskas, mutta raskasta se on kuninkaana olokin.
Yleensä teattereissa on omat kummituksensa, mutta Helsingin Kaupunginteatterissa ei ole. Sen sijaan teatterin alta Hakaniemestä aina Meilahteen ulottuvissa maanalaisissa käytävissä kuuluu vaeltelevan eksynyt vierailijaryhmä, riippuen kertojasta ovat japanilaisia, toisinaan taas saksalaisia. Etteivät vaan olisi seuraaville kuulijoille matkailutoimittajia.
Lavasteet tehdään kokoonpanohallissa. Sieltä lähtee lavasteet myös Lilla Teaterniin, Studio Pasilaan ja Arena-näyttämölle.
Suuri hissi, Helsingin toiseksi suurin Vuosaaren telakan jälkeen, vetää siis 106 henkilöä. Sen avulla kulkee niin tavara kuin autokin kerroksesta toiseen.
Pukuvarasto saa haukkomaan henkeä. Sellaista garderobia harvoin näkee. Seitsemänsataa kravattia roikkuu säntillisessä järjestyksessä seinällä. Mustia saappaita kokonumeroittain järjestettynä. Monessa rivissä kymmeniä metrejä vaatetankoja, joista riippuu mitä ihmeellisempiä asuja. Kaikissa niskassa lappu, josta voi lukea missä esityksessä ja kuka asua on viimeksi käyttänyt. Sellainenkin ammattinimike kuin värjäri vilahtaa. Hänen tehtävänään on huolehtia asujen sävyt näytöksen värimaailmaan sopiviksi.
”1960-luvun puvut ovat jääneet pieneksi. Olemme kasvaneet ihmisinä”, Mikko Peltoniemi naurahtaa.
Helsingin Kaupunginteatteri ei vuokraa pukuja, mutta ylimääräiset myydään silloin tällöin järjestettävällä kirpparilla. Seuraavan kirpparin ajankohdasta ei ole tietoa.
Kuka olisi arvannut miten paljon ihmisiä tarvitaan näytelmän tai peräti musikaalin aikaansaamiseen. Vipinää ja vilskettä riittää, eikä ainoastaan näyttämöllä. Helsingin Kaupunginteatterin palkkalistoilla on parisataa henkilöä. Kun freelancerit lasketaan mukaan, niin luku nousee jo noin kolmeensataan.
Haluatko sinäkin kurkistaa Kaupunginteatterin kulissien taakse?
Helsingin kaupunginteatterissa pääsee kulissikierrokselle keskiviikkona 2.11.2022. Tästä linkistä lisää Keskiviikon kulissikierroksesta.
Kaksikymmentä vuotta Kiviä taskussa
Illan tullen siirryimme Hämeentie 2:een, Arena-näyttämölle. Siellä oli luvassa hulvaton Kiviä taskussa -näytelmä, joka on naurattanut kansaa jo yli 850 näytöksen ajan. Uskomatonta kuinka joku jaksaa, tai oikeastaan jotkut jaksavat! Näyttelijöitähän on kaksi: Martti Suosalo ja Mika Nuojua, jotka vetävät parituntisen aikana 15 roolihahmoa. Salamana he muuntautuvat eleiltään ja puheiltaan, milloin juopottelevasta irlantilaismiehestä keimailevaksi filmitähdettäreksi, milloin elokuvaohjaajaksi ja moneksi muuksi hahmoksi. Se vaatii kyllä ammattitaitoa.
Kiviä taskussa -näytelmän ensi-illasta tulee 24.10. kuluneeksi 20 vuotta.
Kieltämättä kiinnostavalta kuulostaa. Vaikka en ole Helsingin kaupunginteatterissa käynytkään, niin olisi upeaa päästä kulissien taakse.