Museoon mieli, sillä 18.9. oli kansainvälinen taidegalleriapäivä. Videotaide on yhä kehittymisalueeni. Yritin taas katsella ja keskittyä niihin Modernin taiteen museossa MACBA:ssa. Residenssikamuni intoutui 1960-luvun teemasta. Minulle jäi siitä kuitenkin sekava olo. Musiikin tunnistin kyllä, mutta kolmella ruudulla (vai oliko neljällä) hyppivät kuvat ylittivät ymmärrykseni.
Oli siellä toinenkin teos, joka hämmästytti yksinkertaisuudellaan. Saman olisin itsekin saanut aikaiseksi hetkessä, kun olisin kumonnut muistojeni matkalaukun lattialle ja kehystänyt lisäksi joitakin lukemattomista päiväkirjasivuistani. Tämä Jo Spencen teos Beyond the Family Album, 1978–1979 käsitti kokonaisen huoneen. Se oli kerätty kotialbumista ja tekstinpätkistä. Ehkä niissä tekstinpätkissä oli taideteoksen sielu ja idea, tiedä häntä. Olisi varmaan pitänyt lukea ne.
Onpa meitä monenlaisia
Cinthia Marcellen teokset kuitenkin sävähdyttivät. Ensimmäinen tila oli täynnä rojua, vähän samalla tavalla kuin residenssihuoneeni tällä hetkellä. Siinä vaiheessa teos ei herättänyt sen kummempaa kuin että onpa kiva värimaailma. Eteenpäin vaeltelin, enkä tiedä liittyivätkö seuraavat tilat ja teokset millään tapaa tuohon ensimmäiseen, mutta lopussa juuri ennen kuin olin poistumassa näyttelystä, oli vielä yksi tila, jossa ensimmäisen tilan värimaailma toistui, mutta tällä kertaa säntillisessä järjestyksessä. Tuo herätti heti ajatuksen, että onpa meitä monenlaisia ja siinä välissä vaikka mitä.
Ukrainalaisten nuorten naisten yllätys – MACBA, Barcelona
Jokaisessa museossa pyritään nykyään osallistuttamaan yleisö, toisin kun Mummon nuoruudessa, jolloin museoissa sai vain katsella, ei yleensä edes koskea. Yllätyksistä kun pidän, niin ehkä palkitsevin osuus MACBA:ssa oli kahden ukrainalaisen nuoren naisen spontaani laulu ns. osallistavan taiteen huoneessa. He olivat vierailijoita, kuten mekin. Huoneessa sai valita musiikin ja eläytyä siihen, miten mieli. Nämä naiset olivat valinneet eläytymistavakseen laulun. Lyhyt pätkä laulusta tästä linkistä.
Siinä se päivä vierähtikin. Piti vielä mennä taidegallerioihin, mutta jäivät seuraavaan kertaan. Nälkä yllätti ja lähdimme etsimään ravintolaa.
Enpä tiennytkään, että on edes olemassa kansainvälinen taidegalleriapäivä. Täytyypä pitää mielessä jatkossa, että tuollaisena päivänä pitäisi itsekin käydä jossain galleriassa.
En tiennyt minäkään, mutta residenssikamuni, jotka olivat kuvataiteilijoita, valistivat minua.