Espanjassa suomalaiset roikkuvat illallisaikaan aina ovenkahvassa, kun kokki vasta sitoo esiliinansa nauhoja ja suunnittelee liesiensä lämmittämistä. Eilisilta ei ollut poikkeus. Päätimme lähteä viiteen pirkkoon illalliselle. Pöytä varattiin kello kahdeksaksi, jolloin ravintola avasi ovensa. Hätäisempiä yritin toppuutella, mutta viisikkomme oli oven takana kuin nakutettuna jo kahdeksalta. En muista missään Välimeren maassa nähneeni paikallisia saapuvan ravintolaan heti ovien avauduttua. Onneksi ravintola oli levittäytynyt jalkakäytävälle, kuten täällä on tapana, ja siellä oli muutamia pöytiä, jossa juotavaa sai jo ennen varsinaista avautumista.
Alkuviiniä siemaillessani katselin toiveikkaana josko joku astelisi sisään. Muutamia turisteja maleksi ruokapaikkaa hakemassa. He vilkaisivat ulko-oven pielessä olevaa ruokalistaa ja jatkoivat eteenpäin. Näinhän sitä usein itsekin tulee tehneeksi, jos on aikaa, eikä ole vielä mitään mieliravintolaa tai varausta. Ravintolan etsiminen ja tunnelman arvioiminen kuuluu turistikonseptiin.
Tällä kertaa meillä oli kuitenkin varaus ja ravintola, jonka asiakaspalautteeseen yksi meistä oli paneutunut. Hyvää palautetta ravintola oli saanut.
Yhteisöllistä syömistä – Arenys de Mar, Espanja
Pariskunnat ja kaveriparit selviävät helpommin yhteisistä illallisvalinnoista, mutta kaltaisillemme sortinsakeille compartir eli jaettaviksi tarkoitetut annokset ovat aina yhtä hankalia. On erilaisia ruokamieltymyksiä, allergioita, budjetteja ja hygieniakäsityksiä. Vaikka Mummo syö yleensä mitä eteensä saa, tai ainakin maistaa, niin kaikenlainen ruokien ronkkiminen omilla välineillä ei miellytä. Korona ei ole ainakaan saanut tuolle tavalle suotuisammaksi. Toki tarjoilijat tuovat lisää ottimia tai ruokailuvälineitä, kun pyytää. Ensin kuitenkin tarjoilija epäilee kuulleensa väärin ja tuo lisää oliiviöljyä, kuten eilen kävi.
Paras vaihtoehto meille sortinsakkilaisille on, että jokainen saa oman annoksensa. Mutta kun annokset on tehty jaettaviksi! Käytännössä se tarkoittaa, että samaa makua riittää ja riittää kun tilaa annoksen vain itselleen. Jos sitten tilaa monenmoista lajia, vaikkapa varsinaisen annoksen lisäksi salaattia ja perunaa, niin ruokaa jää yli ja kukkaro voihkii.
Eilisessä Sardineta Bistrot -ravintolassa ruoka oli huolella valmistettua. Jossain kai määriteltiin fine diningiksi, mutta minusta ruoka oli ennemminkin turistihygieenistä sorttia. Ei siellä paikallisia näkynytkään, mutta eipä kellokaan ollut paljon. Monesti olen kuullut, että paikalliset antavat turistien syödä ensin (pilke silmäkulmassa) ja itse tulevat sitten kun on ruoka-aika.
Kun emme oikein päässeet luontevaan valintaan, kaikki tilasimme omamme. Tilasin mustekalaa. Ja niinhän siinä kävi kuten ajattelinkin, että mustekala oli ainoa lautasellani oleva aines, sillä täällä tilataan lautasen sisältö kaikki erikseen. Sama tietenkin kanssaruokailijoillani. Perunoita, leipää, salaattia lähti siis jatkotilaukseen.
Makunystyrät tarvitsevat neutralisointia
Mustekala oli erinomaista, mutta sitä oli liikaa yhdelle. Ei annoksen koon vuoksi, vaan makuna liikaa. Se johtuu juuri tuosta jakamisfilosofiasta. Makujen kirjo lisääntyy kun syö monesta kupista. Pari meistä otti lohta ja yksi jotain lihaa. Lohen alkuperää kysyin, kun juuri olen ponnistellut ymmärtääkseni Jäämeren alueen lohiongelmia. (Viimeisin juttu kyttyrälohesta viime viikon Seurassa) Tarjoilija kertoi lohen olevan norjalaista. Epäilen kassilohta, vaikka en osannut sitä kysyä.
Summa summarum. Kaikki olivat erikseen hyviä ruokia, mutta yhteen saatettuna kokonaisuus muuttui raskaaksi. Makuhermotkin tarvitsevat lepoa, neutralisointia. Leipä oli kuorrutettu tomaatti-öljy-mausteseoksella, tonnikalasalaatti tietenkin ryyditetty tuhdisti öljyllä ja patatas bravas, nuo kotona lapsuudessani valmistettuja ranskalaisia muistuttavat perunat, oli piperretty pyöreiksi ja täytetty maustetahnalla.
Avauskuva: Patatas bravas a la Sardineta Bistrot /Kuvaaja M-L T
Laskun aika
Meillä Suomessa on erilaisia laskutusvaihtoehtoja varten pelit ja vehkeet, mutta niin on täälläkin. Kun on lähdön aika, tarjoilija tulee maksupäätteineen rahastamaan. Jos jokainen seurueesta haluaa maksaa omat ruokansa ja juomansa, sekin onnistuu. Jossain ravintoloissa tarjoilija tuo laskun ja kehottaa menemään kassalle maksamaan. Kyse ei ole mistään kyykyttämisestä, vaan käytännöllisyydestä. Tarjoilija voi keskittyä tarjoilemiseen eikä jakolaskuun. Kaikella on kuitenkin rajansa. Otin kuvan pääkadun ravintolan kassalta. Siinä raja kulki viidessä eli viiden asiakkaan lasku jaettiin vielä, mutta sen yli menevät saavat sopia keskenään maksut.
Juomarahat tuottavat päänvaivaa monelle. Täällä ei ole minkäänlaista velvoitetta antaa juomarahaa, kerrottiin turisti-infosta. Eli ilmeisesti se on huomioitu jo palkoissa, en tiedä. Olen yrittänyt kuikuilla miten paikalliset toimivat. Korttimaksu, jota itsekin suosin tekee tipittämisen hankalaksi, sillä mistä niitä lantteja, jos kortti on maksuvälineenä. Pitäisi muistaa pitää jotain lanttikukkaroa mukana.
Heh, välimeren maissa tosiaan ravintolojen myöhäinen aukeaminen haittaa hieman itseänikin. Usein reissussa ei tule syötyä lainkaan lounasta, niin pelkän aamiaisen jälkeen ehtii iltaan mennessä olla jo aika nälkä ja mielellään sitä olisi ruokailemassa jo viiden aikoihin.