Olen eristänyt itseni, sillä olen lähdössä Jäämerelle vapun jälkeen. Kolmas yritys, enkä riskeeraa mitään. Tuntuu kuin korona olisi poissa maailmasta, mutta tosiasiassa se on poissa vain uutisoinnista. Facebookissa kaverit yksi toisensa jälkeen avautuvat koronastaan. Moni sen on saanut onnekkaasti kevytversiona, mutta potenut viikkokausia.  Korona ei ole estänyt aiempia yrityksiä Jäämerelle,  toivottavasti ei estä nytkään. Sen sijaan koronarajoitukset ovat panneet stopin, nyt rajoituksia ei ole eli sen puoleen hyvä asia.

Toisaalta hulinasta poissa pysyminen tuntuu luksukselta. Ei messuja, ei esittelytilaisuuksia, ei kuvausreissuja. Olen karsinut kalenteria rajusti. Maskisuositus poistettiin ja julkisissa kulkuneuvoissa  köhitään nyt vapaasti, joten niihin en ole lähtenyt koronalottoamaan .  Tämä eristäytyminen tarkoittaa sitä, että kerrankin on aikaa paneutua tulevaan reissuun. Ja kyllä olen paneutunutkin. Varasin kirjastosta pinon saamelaiskirjallisuutta, lähinnä kaunokirjoja. Parista olen jo postannutkin. Lue lisää ja lue.  Poropolku sammaloituu    Tunturimorsian 

Saamen kielen koukeroita

Kummallista, miten vähän meille koulussa opetettiin (tai päähäni jäi) saamelaisista, erityisesti kun ajattelee että saamelaiset ovat Euroopan Unionin erikoisuus, alueen ainoa alkuperäiskansa. Monelle on myös uutta se, että saamen kieli ei ole yksi kieli, vaan eri puolilla puhutaan eri saamea, Suomessakin kolmea: pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea.

Kirjastossa osui silmiini  ”Matkalle mukaan suomi-saame-suomi” -sanakirja. Pakkohan se oli lainata.  Voi onneton sentään, jos joutuisin pohjoissaameksi kyselemään rautatieasemaa! En saisi millään kieltäni taipumaan, saati muistamaan kirjainpötköä ”ruovdegeaidnostašuvdna”. Sanakirjaa selatessa ei juuri löydy suomea muistuttavia sanoja.

Onneksi Ylen verkkomateriaalista löytyi ”kiitos” hieman helpompana ilmaisuna ”giitu”. Se lausutaan jotakuinkin  ”giihtu”.  Ylen  verkkomateriaalista pystyy opiskelemaan tavallisimmat fraasit kaikilla kolmella saamella sekä kirjoitettuna että äännettynä.

”Giitu” kiitos on pohjoissaamea. ”Takkâ” on inarinsaamea ja lausutaan kuin tuttu tulisijamme, takka. Kolttasaamelaiset kiittävät sanomalla ”Späʹsseb!”

Kuningasrapu

Vuosia sitten käväisin Pohjois-Norjassa Vesisaaressa. Silloin pääsin tutustumaan alueen erikoisuuteen – kuningasrapuun. Se on vieraslaji, josta kaikki eivät pidä. Matkailijat nauttivat mielellään kuningasravun lihaisia jalkoja maustemajoneesien kera, mutta päästäkseen pöydän antimeksi  kuningasrapu tarvitsee ruokaa.  ”Se syö lähes kaiken mitä eteen sattuu”, eräs Vesisaaressa tapaamani kertoi. Kuningasravuilla ei ole juuri luonnollisia vihollisia, se harmittaa turskankalastajia, sillä tämä suuri otus myös rikkoo verkkoja.

Panorama 1/2011 lehdessä julkaistiin Lapin elämyksiä -juttuni. Jutussa esiintyvistä elämyksistä yhden koin Pohjois-Norjan Vesisaaressa. Jutun kuningasrapu-osasta kopio tässä.

Rapumertoja kokemassa

Kalastusaluksessa seurue tarkkailee jännittyneenä, kun kalastaja Geir Jörgensen nostaa rapumertaa Jäämeren syvyyksistä:
– Nyt ne ovat 120 metrissä.
Saaliiksi saadaan kymmenkunta kuningasrapua.

Geir ottaa tiukan otteen suuresta, mutta kuulemma vielä vaatimattoman kokoisesta, alle kymmenkiloisesta kuningasravusta. Syksyllä, jolloin ravut ovat täysikokoisia ja varsinainen ravustuskausi alkaa, ne voivat painaa jopa 15 kiloa.

Geir tarkistaa ravun sukupuolen.
– Tässä ravussa on ainakin 400 poikasen mätiannos!
Hän nakkaa rapunaaraan laidan yli. Kuningasrapujen maailmassa kohtalo on naaraille suotuisampi, ne pääsevät takaisin mereen jatkamaan sukua.

Urosravut puolestaan kolautetaan hengiltä säilytyslaatikon laitaan. Niiden raajat otetaan talteen, mutta kroppa heitetään laidan yli, sillä siinä ei ole juurikaan syömistä. Paitsi lokeille, jotka seuraavat ahnain elkein kalastaja-alusta ja sieltä mereen lentäviä sattumia.
– Kannattaa varoa saksia. Ne ovat terävät, jos sattuvat osumaan, Geir varoittelee Ari Oravaa, joka pitelee kädessään tällä kertaa seitsemänkiloista kuningasrapua.
Rapu liikkuu jähmeästi, niin kuin Jäämeren hyytävässä ilmanalassa voi odottaakin.

Jos ilmat sallivat, saalis keitetään ja nautitaan jo kalastusaluksella. Me rantaudumme saaliinemme, sillä taivas on tummanpuhuva. Jäämeren alueella ilma vaihtelee taajaan, jo tunnin aikana voi kokea monenlaista säätä. Kuningasrapuja nauttiessamme seuraamme sisätilojen lämmössä, kuinka taivas rävähtää kirkkaaksi peittyäkseen taas lumimyräkkään, vartin välein.
(maaliskuussa)