Reilu viikko sitten kotiuduin Kreetalta, jossa harjoittelin koronapassin käyttöä. Nyt olemme saman edessä täällä Suomessa. Kreetalla koronapassia piti vilauttaa milloin missäkin. Lentokoneeseen ei päässyt ilman, eikä monia Kreetan palveluja päässyt käyttämään ilman passia. Tai oikeammin koronatodistusta, sillä nimellä tuo lappunen tulostettuna tai kännykästä näytettävänä kulkee. Siis kyse on siitä todistuksesta, jonka voi tulostaa kanta.fi -palvelusta.
Kreetalla koronapassi ollut käytössä jo pitempään. Sisälle ravintolaan, jos mielit nautiskelemaan, koronatodistus tarvitaan. Ulkona terasseilla saa kyllä ruokailla ilman todistusta. Kaupoissa, museoissa ja muissa sisätiloissa käytetään maskia.
Yksinsyöjän haasteita ja iloja
Ensimmäisen viikon vietin Haniassa ja söin illallista yksinäni. Tämä on usein haaste, varsinkin silloin kun ravintola on täyttymässä, yksinsyöjä yritetään sijoittaa milloin mihinkin etäiseen nurkkaan. Vierailuni aikaan sesonki oli päättymässä Kreetalla, turistivirrat vähäisiä, ja vain kerran poistuin ravintolasta, kun emme päässeet yksimielisyyteen sopivasta pöydästä. Se tapahtui Haniassa, keskustan ravintolassa. Siellä oli helppo valita toinen ravintola, jossa pöydän sijaintikin miellytti.
Toisaalta ilojakin yksinsyömisessä on.
Kun vaapuin Samarian rotkovaelluksen jälkeen hotellini lähistöllä olevaan ravintolaan illalliselle, sain vaellushenkiseltä tarjoilijalta monia vinkkejä miten saan kivikasojen jäykistämät raajani takaisin toimintakuntoiseksi. Ja ennen kaikkea mitä seuraavalla vaelluksella (sillä hetkellä vannoin ettei seuraavaa tule) tulisi huomioida etteivät jalat joudu samaan tilaan. Tarjoilijan mukaan kiire ei saa olla. Jalkaan kunnon vaelluskengät. Juomaksi parinkymmenen minuutin välein vettä, johon on lisätty sitruunaa, appelsiinia, hunajaa ja suolaa.
Yksin ollessaan tulee seuranneeksi mitä ympärillä tapahtuu. Siinä avautuu uudenlainen maailma. Ilonaihe sekin.
Nea Horan rantaravintoloissa, Hania
Tästä se alkaa. Koronatodistus jo ovella. Pöydässä käsidesi, vesi ja viini. /Kreeta, Hania, Nea Horan rantaravintolassa
Hanian keskustassa ja Venetsialaisessa satamassa
Perheravintola Agioklima Plataniaksen yläkylässä
Lomani kakkosviikolla Plataniaksessa sain seuraa kurssikavereistani. Heihin ja kreetalaiseen tapaan syödä pääsin tutustumaan heti aloituspäivän lounaalla Plataniaksen yläkylän kotoisassa Perheravintola Agioklimassa. Kippo toisensa jälkeen ilmestyi keittiöstä. Ruokaa oli valtavasti, enemmän kuin ahnekaan jaksaisi syödä. Tämän huomasin myöhemminkin, ravintolasta riippumatta ruokaa oli liikaa syötäväksi. Kulkukissoja ja koiria Kreetalla vaeltaa joka puolella ja niihin laitoin toivoni. Mieluummin eläimille kuin roskiin.
Agioklimasta tuli meidän kurssilaisten vakiopaikka, joka sai lempinimen Koiraravintola. Nimi tuli siitä, kun koira riehaantui tervetulolounaalla juoksentelemaan pöytien välissä. Perheen pojat ja miniä tarjoilivat, isä näytti häärivän maksupäätteen kanssa. Äiti Dimitra lepuutti välillä jalkojaan ravintolaan johtavien portaiden yläpäässä ja toivotti vieraat tervetulleeksi. Kaiken kaikkiaan tuossa tavernassa oli mukava vierailla. Erityisesti siksi, että raha päätyi paikallisisille, eikä maailman äärissä oleviin rahasampoihin. Kreetalla paikallisten suosiminen on onneksi aika helppoa, sillä saarella perheyrityksiä on paljon.
Ravintolat siirtyvät pian talviaikaan. Turistiruokalistat sovitettuine ruokineen häviävät ja tilalle tulevat paikalliset ruoat. Silloin listalta ei tilata, vaan ruokailu alkaa keskustelulla siitä mitä keittiö sinä päivänä tarjoaa.
Lähikylien ravintoloita
Ruokailimme toki muuallakin. Goniesin luostariin suunnatun kirjoitusretken päätteeksi söimme Kolimbarin kylän ravintola Argentinassa. Kumma nimi, hyvät näkymät, ruokaakin tuli syötyä. Jotain kreetalaisten rehellisyydestä kertonee se, että seurueemme jäsenen lompakosta oli livahtanut kaksikymmentä euroa pöydän alle ja kun olimme jo taksissa, setelin löytänyt tarjoilija juoksi peräämme tuomaan rahan.
Kävelyetäisyydellä Plataniaksen yläkylästä olevassa Drakianan tarvernassa nautimme lounaan puutarhassa. Jotkut jäivät kirjoittamaan mutta Mummo palasi herraseurassa vuorten yli House Kastriin. Kyllä kannatti, vaikka ensin epäröin jaksaako ruoan jälkeen ”nuorison” perässä vuorilla juosta. Upeat maisemat!
Perinteisessä kiviuunissa ja keittiössä puuhellalla savipadoissa valmistettua ruokaa söimme Dounias tarvenassa, Drakonan kylässä. Sinne kohdistui yksi kurssiretkistämme, jolloin ajelimme vuoristossa ylös alas. Ikkunasta vilahtelivat Zurva, Mesklan hedelmätarhat ja loppuhuipentumana Therisson rotko. Pöytävarauksemme oli unohtunut, mutta ei se mitään. Kreikkalaiseen tyyliin pöytiä järjesteltiin uudelleen ja pian viidentoista hengen alla oli tuolit ja pöydällä notkui herkut.
Kreetalla ravintolalasku on aina yllätys. Usein on vallalla käsitys, ettei kreikkalaiset tunne erikseen laskuttamista, siis sitä säntillistä tapaa, jota Suomessa käytetään jo pelkästään ravintolahintojen takia. Korkeita kun ovat, usein maksetaan kukin itse, vaikka seurueesta olisi kyse. Kyllä erikseen laskuttaminen Kreetallakin onnistuu, mutta laskutuksesta on sovittava jo siinä vaiheessa, kun tilataan. Toisaalta hiuksenhalkomistahan se on jos ravintolalasku moninaisine ruokineen ja runsaine juomineen maksaa alle kaksikymppiä. Siinä vaiheessa, kun laskun mukana tuleva yllätys – jälkiruoka ja rakipullo – ovat masussa, sentilleen jakaminen menettää merkityksensä.
Toinen uskomus: ravintolassa saa istua niin pitkään kuin mielii. Usein ruokailuvälineitä ei edes kerätä ennen kuin pyytää laskun. Mutta kyllä ainakin turistialueilla raja tulee vastaan, kun trattoria alkaa täyttyä. Kokeilin. Ensin vetelivät pöytiä yhteen ja erikseen tarpeen mukaan. Kun pöydät alkoivat loppua, tarjoilija tuli keräämään lautasia ”Are you finished”? Sitten tuli lasku pyytämättä. Oli selvää, että pöytäni tarvitaan. Kassalle maksamaan. Nurkassa vessojen vieressä rahasti vanha mies. Suomessa kukaan niin iäkäs ei kyllä olisi vapissut maksupäätteen äärellä. Perheravintola tämäkin oli.
Dounias tarvenassa, Drakonan kylässä
Kreetalainen kahvi
Kahvista opin jo ensimmäisellä viikolla Haniassa Hotelli Falassarnassa sen, että nescafeeta kun pyytää, saa suomalaista aamukahvia mukailevaa lientä. Laihaahan se on, ellei pyydä lisäannosta nescafeeta kuppiinsa. (Minulla on muuten vakiovarusteena pikakahvipuikkoja matkatavaroissani, lähinnä Viron reissuja varten.) Kreetalainen kahvi muistuttaa turkkilaista kahvia ja soveltuu ruoan jälkeiseen nautiskeluun. Sitä tarjoillaan sokerin kanssa tai ilman. Amerikkalainen kahvi tarkoitti ainakin Falassarnassa sitä, että laittoivat kreetalaisen kahvin isompaan kuppiin ja hulauttivat kuumaa vettä päälle.
