Tarkoituksenani ei ole tehdä kattavaa analyysia Reetta Aallon esikoiskirjasta, mutta sanonpahan vaan että Vadim vetää. Olen koukussa tämäntyyppisiin teoksiin, joissa vilahtelevat matkoiltani tutut vierailukohteet, kadut, puistot ja ravintolat. Reetta Aallon Vadimissa niitä riittää. Juuri tällaisia pikku yksityiskohtia kaipaan erityisesti kun luen kirjaa matkan jälkeen. Vadim vei ajatukseni mukavasti viime syksyn Pietarin reissuun. Mutta se vie muuhunkin, kuten siihen miten erilaisia maailmoja löytyykään.
Kun kuukeloin Reetta Aallon tietoja, sain tietää, että hän on opiskellut Pietarissa 1990-luvulla. Se näkyy tekstissä. Vadimin avulla sukelsin vuosisadan vaihteen Pietariin ja sen taitelijapiireihin. Kirjan maailma on virkistävän erilainen. En usko, että olisin edes nuorena kyennyt moisiin olosuhteisiin, mutta sehän ei tarkoita ettei joku muu kykenisi. Siinä mielessä uskottavuus säilyi.
Reetta Aallon kuvauksissa vilahtavat paikalliset asunto-olosuhteet. Niistä olen kuullut monenlaista omilla Pietarin reissuillani, mutta en ole päässyt näkemään omin silmin yhtään asuntoa. Kirjassa suomalaisen Pietarissa työharjoittelussa olevan päähenkilön kuuluisien palatsien läheisyydessä sijaitsevan vuokra-asunnon ikkuna antaa ruumishuoneelle. Toisessa asunnossa, jonka päähenkilö vuokrasi vuokrattuaan ensin rahapulassa oman vuokra-asuntonsa, kirput purevat ja ikkunoista vetää. Seksiä kirjassa on sivukaupalla. Suomalaisen herraseurueen kommentti maksettujen naisten myöhästyessä ”tavaraa ei toimitettu hyväksyttävin ehdoin” puistattaa karuudessaan.
Puhelimessa Vadimin avausrepliikki ”Allo” toistuu läpi kirjan. Lukija tietää mitä siitä seuraa. Päähenkilö pyörtää päätöksissään kerta toisensa jälkeen. Hän on intohimolleen voimaton.
Reetta Aalto: Vadim, S&S 2020