Siitä on jo mummonmuistin verran, kun edellisen kerran kävin Santahaminassa. Viimeksi osallistuin alokkaiden omaisille tarkoitettuihin vierailupäiviin. Muistan kuinka polleana käynnin jälkeen kuvailin kavereille armeijan olosuhteita. Koin itseni tosi vanhaksi – siihen aikaan se oli meriitti – sillä minulla oli armeijassa oleva poikaystävä.
Päivät, viikot ja vuodet vierivät. Viime viikolla sain uuden tilaisuuden vierailla Santahaminassa, en suinkaan omaisena vaan Ympäristötoimittajat ry:n järjestämällä tutustumisretkellä. Vinkiksi muillekin: Santahamina-seura ry järjestää saarella kiertokävelyjä Suomen kansalaisille. Kerää porukka ja lähde nauttimaan luonnosta, miljööstä ja hurjista tarinoista. Oppaamme Markku Virtanen osasi ainakin avata historiaa värikkäästi. Bonuksena saimme vielä lintubongarin havainnot lajitietoineen, sillä toimittajien joukossa oli luontoaiheisista ohjelmista tuttu Paul Segersvärd, joka käy saarella ahkeraan havannoimassa lintuja. Lintubongaus on Santahaminassa mahdollista, mutta kulkulupa täytyy hankkia etukäteen. Ei saarelle niin vaan mennä, sen sain tuta jo tullessani.
Santahaminassa asuu nelisen sataa ihmistä. Mummoja ja ukkeja ei köpöttele vastaan muutoin kuin satunnaisina vieraina, sillä asuntoja vuokrataan vain kantahenkilökunnalle. ”Kun jäät eläkkeelle, on kuukausi aikaa muuttaa muualle”, Markku kertoi.
Metsiköissä pyssyt tanassa (ei ammuksia, rauhoitteli Markku) huitelevat voivat olla niin miehiä kuin naisia. Toisin oli mummon nuoruudessa. Silloin naureskeltiin ruotsalaissolttujen hiusverkoille eikä naisilla ollut pyssyvaihtoehtoa. Hyvä niin, sillä kalpaten olisi käynyt, jos ruotuun olisin astunut. Nytkin oli sisääntulo tiukilla. Nimi puuttui paperista ja poistivat bussista portilla. Olen herkkä äänenesävyille ja ”rivienvälitekstille” ja jaksan ihmetellä niitä, jotka armeijan koulun läpi pääsevät. Markku kertoi, että naisilla on 45 päivän katumusaika. Siis jos ei homma maistu, voi lopettaa tuon aikarajan sisällä. Hassua, kuinka tässä tulikaan mieleeni isyyden tunnustaminen. Siinäkin on olemassa ”katumusaika”: Isyyden voi vielä peruuttaa 30 päivää sen jälkeen kun lapsi on syntynyt.
Kivoja nimiä Santahaminassa: Sahara ja Lemmenlaakso. Sahara on pitkä hiekkainen paahde-alue, jonka harvinaisista kasveista ja siivekkäistä juttua olisi riittänyt. Lemmenlaaksossa on nykyään pientaloja ja 1950-luvun kerrostaloja, mutta aikoinaan Lemmenlaaksossa pantiin jalalla koreasti. Siellä sijaitsi suuri tanssilava. Se oli siihen aikaan kun vielä tanssittiin. Nykyään hikoillaan trikoissa niin sivilissä kuin täällä varuskunta-alueella. Santahaminaa kiertää lenkkipolku. Saarella on myös urheilukenttä. Sen rakensivat venäläiset sotavangit. ”Hyvää työtä tekivätkin, sillä kenttä korjattiin vastaa 15 vuotta sitten. Tosin valaistusta ei ole vieläkään”, Markku tähdentää.
Santahaminan entistä Upseerikerhoa pitää kilta nykyään. ”Kapiaiset ovat raitistuneet eikä toiminta enää pyöri heidän avullaan. Upseerikerho toimii tilausravintolana nykyään”. Siinä vinkki seuraaviin bileisiin. Juhlat komentajan entisessä asuintalossa.
Varuskunnan pyörittämiseen tarvitaan monenlaista henkilökuntaa. Ruokahuoltoa tietenkin mutta toimiipa Santahaminassa kaksi ompelijaakin. He tekevät kadettien puvut mittatilaustyönä paikalle toimitetuista raakileista. Koulukin on, Santahaminan ala-aste, jonne tulee oppilaita myös varuskunnan ulkopuolelta.
