Tätä voisi kutsua työtapaturmaksi. Pressireissu, jossa kolme lentoon nousua ja laskua! Nykypäivänä, jolloin tietoisuus lentomatkailun ilmastovaikutuksista on laajalle levinnyt. Tämän reissun jälkeen ei hiilijalanjälkeni pienentämiseen riitä yhden puun istuttaminen, vaan joudun istuttamaan kokonaisen metsän, ehkä hehtaareja.
Lähdenkö vai en, sitä vatvoin monena yönä! Olin saanut itseni sumppuun. Ennen kuin sain lentotiedot, olin täytellyt monenlaisia lomakkeita, käyttänyt aikaa ideointiin, saanut toimeksiantoja. Sitten lentotiedot saapuivat: kolme välilaskua. Eikä käynyt lentojen muuttaminen, sillä osallistujia on monesta maasta.
Eräänä yönä sitten taivuin. Ok, lähden mukaan.
Reissun teemana oli ekoturismi ja tarkoituksena tutustua kestävän kehityksen kohteisiin Kanariansaariin kuuluvalla La Gomeralla.
Ensimmäinen neuvoni La Gomeran matkaa suunnittelevalle on: katso milloin on tarjolla suoria lentoja Teneriffalle. Siellä on lähin lentokenttä ellei ota huomioon La Gomeran kenttää, jonne ei ole suoria lentoja Suomesta. Finskillä ja Norskilla näyttää ainakin olevan suoria lentoja Teneriffalle, mutta vain talviaikaan. Lentoja voi haeskella näiltä sivuilta www.norwegian.com ja www.finnair.fi
Matkamme organisoi Espanjan matkailutoimisto ja varmaan siksi espanjalaiset lentoyhtiöt kumppaneineen lennättivät meitä. Teneriffalle saavuimme kahdelle eri kentälle; osa pohjoisen, osa etelän kentälle, joista taksit kuljettivat meidät Los Cristianosin satamaan. Sieltä liikennöi kaksi lauttaa La Gomeran pääkaupunkiin San Sebastiániin. Armas (mikä kotoisen ihana nimi) on kanarialainen, Fred. Olsen taasen norjalainen lauttayhtiö. Kumpaakin kokeilimme: Fred Olsonia mennessä, Armasta paluumatkalla. Eipä löytynyt juuri merkittävää eroa. Matka kesti tunnin verran ja kahvilasta sai vatsantäytettä.
La Gomera on piskuinen saari, jossa kaikki on lähellä. Jos vuoristoa ei olisi, saaren halki voisi kävellä päivässä. Saaren kiertämiseen jalan täytyy varata viikko. Osin on mahdollista yöpyä reitin varrella, mutta joissain kohdissa täytyy turvautua taksikyytiin, jotta saa yöksi katon päälleen. Teltassa tai taivasalla voi tietenkin yöpyä. Myrkyllisiä käärmeitä ei ole, mutta huhujen mukaan jokin tosi tappava rotsikka saarella asustaa.
Vaeltamista ajatellen huhtikuuta suositeltiin. Silloin on pitkään päivänvaloa ja paljon kukkivia kukkia.
Meidän päivänmittainen vaelluksemme osui toukokuun loppupuolelle. Ei hassumpi ajankohta sekään luonnonihmeiden tutkimiseen. Ja paikallisten yrittäjien pelottelemiseen. Aivan loppumatkasta meille paljastettiin, että saaren yrittäjät olivat kauhusta kankeina, kun he saivat tämän bloggari-toimittajaryhmän kestittäväkseen ja siitä syystä he eivät juurikaan markkinoineet yrityksestään tai sen ekotekoja. Pressireissu oli kuulemma ensimmäinen laatuaan. Toisaalta olivathan nämä aika pieniä yrityksiä, joiden päivärytmi vaati myös omistajien työpanoksen. Aika oli tiukalla.
Mukana reissussa oli kaksi italialaista, yksi itävaltalainen, kaksi saksalaista, kaksi ruotsalaista ja yksi suomalainen lisäkseni.
Saksalaisbloggarit olivat varmaan kuin kotonaan La Gomeralla, niin paljon heidän maansa kansalaisia oli joko kesätöistään sinne aikoinaan unohtunut tai muuten vaan muuttanut saarelle. Viiden päivän aikana kuulin varmaan enemmän saksaa kuin espanjaa. Tämä siksi että oppaat ja muut matkailijoiden kanssa suorassa kosketuksessa olevat ovat yleensä muualta tulleita. Lagomeralaisten kielitaidossa on vielä toivomisen varaa.
Italialaisilla oli vaikeampaa. He tivasivat kaikkialla italian kieltä. Oli kyseessä museon audioseloste tai luonnonpuisto, italialaisia tulee palvella italiaksi. Oman kielistä palvelua, siis. Me suomalaiset eroamme selvästi italialaisista. Harva olettaa, että missään muualla kuin ehkä Virossa saisi palvelua suomeksi.
Juttelin aiheesta italialaisen bloggarin Valentinan kanssa. Hän etsii kestävän kehityksen kohteita, joita voi suositella lukijoilleen. Keskustelussa kävi ilmi, että iäkkäämmät italialaiset – nelikymppiset ja siitä ylöspäin – eivät osaa muuta kieltä kuin italiaa. (Tässä vaiheessa Mummo kauhistui! Ei niinkään kielitaidon puutetta vaan tuota iäkkäämmät-ilmaisua. Skaala taitaa loppua mummojen kohdalla.)
Mitä italialaiset ”iäkkäät” sitten tekevät, jos eivät saa palvelua italiaksi. Eivätkö matkusta ollenkaan, vai?
”He matkustavat suurissa ryhmissä, joiden mukana on italialainen opas. Näitä matkoja tarjoavat yleensä ulkomaiset matkanjärjestäjät, joista eivät paikalliset hyödy”, Valentina jakoi saman murheen kuin minä joissakin kohteissa. Isot monikansalliset yhtiöt imevät sisuksiinsa tuotot paikallisilta. Toki paikalliset työllistyvät ja saavat siitä palkkaa, mutta usein niukemmin kuin kuuluisi.
Seuraavaksi postaan ensimmäisen yön tunnelmia.
Tässä muutamia kuvia saapumisesta La Gomeralle.
