Matkakirjoiksi soveltuvien vinkkien listaan tulee nyt latvialainen kirja. Vielä en ole ehtinyt Latviaan, mutta se ei estä minua tutustumasta maan kirjallisuuteen. Matka sitten myöhemmin.
Sain juuri luettua Māra Zālīten romaanin Viisi sormea. Se on vahva, lapsen näkökulmasta kirjoitettu romaani, jossa kerrotaan Siperiaan kyyditetyn perheen paluusta takaisin Latviaan.
Minulla oli kunnia tavata Zālīte helmikuussa Latvian lähetystössä järjestetyssä Viisi sormea kirjan suomalaisen version julkistamistilaisuudessa. Kirja on omaelämänkerrallinen, mutta Zālīte haluaisi, että kirja luettaisiin kirjana eikä kertomuksena hänestä.
”Viisi sormea on ensimmäinen romaanini. En uskaltanut kirjoittaa Siperiasta äitini eläessä. Äitini traumaattiset kokemukset saivat hänet aina itkemään viikkoja 14.6. kyydityksen vuosipäivän tienoilla. ”
Zālīten resepti rankan menneisyyden käsittelyyn:
”Menneisyys pitäisi laittaa sampoon ja jauhaa siellä. Ei olisi enää niin raskas kuin kivi.”
Joki esiintyy teoksessa vahvana.
”Jokea käytin kuvaannollisesti. Se on tärkeä metafora. Joki kuljettaa, puhdistaa. Joessa ilmentyy ajan virtaus. Joki on myös tärkeä latvialaisessa kansantaiteessa ja siksi en ole varma, onko ajatus minun vai alitajunnasta kohonnut.”
Zālīte muistuttaa, että Viisi sormea on kaunokirjallinen teos.
”Kahdesta ihmisestä on monesti tehty yksi. Sisareni asuu yhä pikku kylässä, enkä halua tunnistettavia ihmisiä. Paikkojakin olen lavastanut.”
Lukiessa ei voinut välttyä huvittumiselta rankasta aiheesta huolimatta, lapsen näkökulma kun on usein niin veikeä. Alussa näkökulma ihastutti freesiydellään, mutta kirjan loppupuolella aloin kaipaamaan myös toista, ehkä aikuisen ääntä lisäksi.
