Sitten  katsomaan mitä keskiviikko tuo tullessaan. Tässä matkaesitteen kuvaus.

”5. päivä: Bellapaisin luostari & pienoismallipuisto

Ajamme mahtavan Pentadaktylos-vuoriston halki jopa 700 metrin korkeudella Bellapaisiin. Maalauksellisen vuoristokylän kohokohta on Bellapaisin luostari (sisältää sisäänpääsymaksun): goottilaisen rakennustaiteen ihme, joka on rakennettu ristiritarien avulla. 1200-luvulla lukuisat kristityt vaelsivat luostariin, koska siellä säilytettiin silloin ilmeisesti pyhän ristin palasta. Nautimme upeasta panoraamanäkymästä Kyrenian satamakaupunkiin. Tämä hieno näköala innoitti kirjailija Lawrence Durrellin kuuluisaan teokseen „Katkerat sitruunat“ (Bitter lemons).Seuraavaksi jatkamme pienoismallipuistoon (sisältää sisäänpääsymaksun) ja iloitsemme nähdessämme koko saaren 15 tärkeintä nähtävyyttä pienoiskoossa. (n. 10 km)”

Jos luit eilisen päivityksen, tiedät että olimme jo eilen pienoismalleja katsomassa. Ohjelma on vaihtunut alkuperäisestä. Oppaamme Jan teki pyynnöstämme ajan tasalla olevan ohjelman. Korosti vielä lappusen antaessaan tehneensä sen vapaa-ajallaan. Välillä ovat outoja nämä kuviot. Ilmeisesti jossain päin maailmankaikkeutta tehdään ohjelma (tai useita), jotka jaetaan TSS:n kiertomatkalaisille. Opas sitten yrittää noudattaa niitä parhaansa mukaan. Toissapäivänähän kävi ilmi, että ohjelmia oli useita. Missään niistä ei ollut lähtöaikoja ja -paikkoja ja siitä seurasi lukuisia kysymyksiä. Jotkut eivät ymmärtäneet, toiset taas eivät muistaneet mitä sovittiin.

No, tänään keskiviikkona istumme luultavasti kaikki bussissa ja matkaamme esitteessä luvatuissa vuoristomaisemissa.   Turkin valtion perustajan, Kemal Atatürkin patsas seisoo kukkulan laella Turkin ja Kyproksen lippujen välissä. Toisen vuoren seinämässä näkyvä ”Komando”  kertoo erikoisarmeijan leiristä.

 

Bellapaisin luostari

Bellapais sijaitsee Pentadáktylos-vuoren rinteellä sitrusviljelmien keskellä.  Näissä maisemissa englantilainen Lawrence Durrell kirjoitti kirjan Katkerat sitruunat, joka kuvaa 1950-luvun keskivaiheiden tapahtumia Kyproksella.  Se on jo lukulistalla ja luettuani laitan sen myös matkakirjavinkkeihin.

Itse Bellapaisin luostari on 1200-luvulta.

 

Nahkaa ja timantteja tarjolla

Kun lähestymme Kyrenian vapaakauppa-aluetta oppaamme Jan innostaa bussissa tuttuun tapaan. Ostakaa! Ostakaa!

”Paikalliselle eurokin on parempi kuin nolla euroa.”

Alueen myymälät eivät maksa veroja.

”Edullisen hintatason lisäksi säästätte 24 % , koska ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa.”

Jan kertoo, että islaminuskoisissa maissa paaston, ramadanin jälkeen vietetään niin sanottua sokerijuhlaa kolmen päivän ajan. Juhlaan satsataan paljon, kaikki omien varojensa mukaan. Lammas teurastetaan. Siitä kuuluu antaa kolmannes naapureille, kolmannes sukulaisille ja kolmannes köyhille. Nahat annetaan moskeijalle, joka myy ne teollisuudelle.

Teollisuus tekee vuorostaan nahoista laukkuja, takkeja, kukkaroita, vaikka mitä. Niitä sitten myydään matkailijoille, toki myös paikallisille. Kyproksen erikoisuus on verottomuus ja tullittomuus, jolla houkutellaan matkailjoita ostoskarkeloihin. Säästökalkyylit esitellään vakuuttavien prosenttien valaisemina heti kun busseista saadaan ohjattua turistilaumat karkelokeskuksiin sisään.

Tässä olemme jo tukevasti sisällä nahkakaupan auditoriossa. Ensin myyntipuhe, motivointiprosentit, mannekiininäytös ja sitten myymälään.

Nahkakaupassa kiinnostavan näköiset takit maksavat törkeän paljon. Takki, jota kaveri katseli, maksoi 1850 euroa. Olihan se hienoa, ohutta nahkaa. Varmaan laatu kohdallaan. Mutta milloin ostaisin lähes kahdella tonnilla nahkatakin tai ylipäätään minkään senhintaisen takin. Tietysti olen tietoinen, että tinkiä pitäisi.

Myöhemmin kysyin nuorelta parilta, joka katseli samaa nahkatakkia kuin matkakumppanini, mihin asti pääsivät tinkiessään. Takin olisi saanut 550 eurolla. Eli tinkiä täytyy enemmän kuin kehtaa.

Tässä yhteydessä täytyy taas muistaa tinkiketti eli tinkimisen etiketti. Jos tarjoat tavarasta vaikkapa satasen ja myyjä lopulta lupautuu myymään sen satasella, osta se. Vaikka tinkiminen on jonkinlainen outo ostoksiin kuuluva viihdyke, myyjät tekevät kuitenkin työtä. Heidän tulee elää saamillaan tuloilla. Usein vielä elättää tinkimiskulttuurin maissa suuren joukon laajennettua perhettä, sukulaisiaan.

 

 

Korukaupassa minulta kysyttiin, voivatko auttaa. Pyysin tuolin. Istahdin sitten odottelemaan, että porukka saa ostettua timanttinsa, mitä muutakaan olisin tehnyt kun olen seitsemän viikon ostospaastolla. Käsittelin kuvia kännykällä. Aina vähän väliä joku yritti saada esittelyhuoneeseen, mutta ymmärsivät sitten ostos-ramadanin viettoni. Kukaan ei ollut kuullutkaan aiemmin 🙂  Eipä tästä ortodoksisen kalenterin mukaan käynnistyvästä ostospaastosta ole kovin moni tietoinen Suomessakaan. Saatan jopa olla itse keksinyt sen. Niin  tai näin, uskontojen – oli ne sitten mitä sorttia tahansa – omituisuudet yleensä hyväksytään sen enempää kyselemättä.

Jan-opas kertoo Kyproksella kultaan luotetaan enemmän kuin pankkitiliin. Paikalliset naiset viettävät kerran kuukaudessa kultajuhlaa. Ystävättäret tuovat juhlaa emännöivälle pienen kultahipun. Vuoro kiertää. Jos vaikka kaksikymmentä on ystäväringissä, jokaiselle lankeaa emännöinti joka 20. kuukausi.

Kävimme peräjälkeen koru- ja nahkamyymälöissä. Kumpaankin meidät suorastaan suljettiin. Vaikka sieltä olisi päässytkin ulos, ei lähettyvillä olisi ollut mitään. Minua, ostosramadanin viettäjää ei saatu myyntikoppeihin, mutta ne jotka sinne vahingossa antoivat itsensä johdattaa, kokivat tilanteen ahdistavaksi.

Ristiriitainen tunne siitä, että halpamatkallaan hyväksikäyttää jotakin tahoa, saa monet ostamaan vaikkei tarvitsisi. Oli joukossa toki muutamia shopholicejakin, kuten eräs Barbieksi ristimämme nainen. Hän erottautui jo tulomatkalla värikkäisiin, tiukkoihin asuihin sonnustautuneena.  Hän kertoi vuolaasti ostoksistaan. Eilen tarttui mukaan matto, joka  toimitetaan kuriirilla kotiin.  Korukaupassa hänen perässä luottokortin kanssa vaelteleva miehensä huokaili suureen ääneen, että vaimo taas on hunnigolla, hankkimassa jalokiviä. Eikä aikaakaan kun taas kävi uusi käsky. Sillä kertaa silkkihuiveja maksamaan.

Tähän TSS:n konseptiin kuuluu kosolti näitä ostosvisiittejä. Halpa hinta matkailijalle, jonka vuoksi hänen odotetaan boostaavan paikallista elinkeinoa kuluttamalla paikan päällä. Mielelläni niin tekisinkin, jos tarjolla olisi jotain palveluja. Tavara ei kiinnosta. Se lakkasi kiinnostamasta jo reilut viisi vuotta sitten, kun  valmistauduimme putkiremppaan ja  pakkasin kolmenkymmenen asumisvuoden jälkeen kämppää laatikoihin.

Kyreniaan tai Girneen, miten vain

Matka jatkuu Kyreniaan. Siellä yövymme seuraavaksi.

Kaupungin toinen nimi on Girne.  Kaduilla näkyy punarekkarisia autoja. Ne ovat kuulemma vuokra-autoja. Takseja huristelee siellä täällä. Kyprokselle tullaan manner-Turkista huvittelemaan, sillä täällä on halvempaa. Kyproksella ei ole esimerkiksi alkoholiveroa, Turkissa on. Kummajaisuuksiin kuuluu, että  paikallinen viina, raki valmistetaan Turkissa, mutta on paljon halvempaa täällä Kyproksella. Kasinoja löytyy kaikkialta. En ole juuri sellaista hotellia nähnyt, jossa ei kyljessä tai välittömässä läheisyydessä olisi kasinoa.