Tulin ostaneeksi Kyproksen kiertomatkan TSS:ltä. Pitkä tarina. Oikeastaan toimin sairauslomasijaisena, kun kaveri liukastui ja päätyi hoitamaan lonkkaansa kotikonnuilla. Matkaan lähti mukava viiden naisen porukka, opiskelukavereita kahdenkymmenen vuoden takaa. Olemme tehneet yhdessä monenlaista kivaa vuosien varrella, joskus lyhyemmällä joskus pidemmällä varoitusajalla. Tämä reissu tilattiin jo viime elokuussa. Silloin en pystynyt sitoutumaan, työni kun heittää milloin mihinkin puuhaan lomia kyselemättä.
Näin matkamme 1. päivä sujuu esitetekstin mukaan:
”Saavumme saaren pohjoisosassa sijaitsevaan Ercaniin. Ystävälliset ja pätevät, suomea tai englantia puhuvat matkaoppaamme (saatavuuden mukaan) ovat meitä vastassa lentokentällä ja ohjaavat meidät moderniin turistibussiimme. Kuljetus mukavuuksin varustettuun hotelliimme Famagustan seudulla, missä vietämme kolme ensimmäistä yötä. Meitä tervehditään virkistävällä tervetuliaisjuomalla. (n. 50 km)”.
Kyllä, kuljettajamme Meti ja opas Jan olivat mukavia. Hetimmiten kuitenkin kävi ilmi, että suomen kieltä olisi tarvittu. Osa porukasta putosi kärryiltä puutteellisen englannin kielen vuoksi. Minäkin putosin, mutta eri syystä. Ajatukseni lähtivät harhailemaan toistojen ja verkkaan valuvien sanojen välillä. Myöhemmin onneksi totuin oppaan tapaan puhua.
Härdelli kentällä oli valtava, kun koneellinen suomalaisia (laskujemme mukaan lähes kolmesataa) purkautui odottaviin busseihin. Niitä näytti olevan ainakin neljä.
Hieno oivallus matkanjärjestäjältä. Bussin istuimella odotti vesipullo. Tiiseri, jonka jälkeen seurasi tarjous.Vitosella sai ostaa koko viikoksi veden. Sitä sai ottaa bussin jääkaapeista ja jopa viedä hotellihuoneeseen. Tässä säästyi monta askelta. Pulloveden varassa olo on yksi rasittavimmista asioista reissuilla.
Kun vesisysteemi oli selvitetty ja lennon jälkeinen jano sammutettu, siirryttiin viinarannekkeisiin. Retkueemme oli etukäteen tilannut ruokapaketin eli puolihoito kuului koko viikon ajan. Viinaranneke maksoi 12 euroa päivältä ja sillä sai juoda vaikka nuppinsa turvoksiin.
Ruokapaketti osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi, sillä hotelli sijaitsi huitsinnevadassa. Lähellä ei olisi ollut mitään muuta kuin toisia lomakeskuksia. Lähin paikallisten kylä oli Iskele, joka tarkoittaa suomeksi käännettynä koiratarhaa. Sekään ei ollut kävelymatkan päässä.
Ensimmäisellä illallisella huomasin jo, että täällä ei niin paljoa erotella lihoja ja vihanneksia. Kun kysyin kokilta lihatonta vaihtoehtoa, hän tutki patojaan ja näytti sormillaan pienen pientä osumaa: ”Tässä on vain ihan pikkuisen lihaa”.
Tuboria tarjosivat oluena. Ehkä se oli lisenssillä paikallisesti valmistettua. Niin ainakin toivon. Nämä all-inclusive paikat epäilyttävät minua. Paljonko jää paikallisille tuloja. En tiedä puhuttiinko samasta asiasta, kun yritin respasta ottaa selville omistussuhteita, mutta italialaiseen omistukseen viittasivat.
Pitkä päivä vei ajoissa tutusemaan.