Meitä suomalaisia on usein moitittu hitaiksi sähköposteihin vastaajiksi, mutta vienankarjalaiset panevat paremmaksi. Onneton menin heinäkuisella reissullani Vienan Vuokkiniemellä lupaamaan eräälle yli 80-vuotiaalle naiselle ottaa selvää onko hänen sukulaistensa täällä Sammatissa oleva hauta kunnossa. Naisella ei ollut sähköpostia, jonka vuoksi sovimme, että paikallisen matkatoimiston johtaja välittää viestini hänelle, tuttuja kun olivat. Homma nyökyteltiin valmiiksi ja käyntikortit vaihdetiin.
Haudan kohtalo selvisi helposti. Viestiä seurakuntaan, josta tuli hetimmiten vastaus: kunnossa on. Tyytyväisenä laittelin viestiä Vienaan. Jotenkin odotin matkatoimiston johtajan vahvistavan saaneensa viestin, ehkä kiittävänkin vanhan rouvan puolesta. Ei mitään vähään aikaan, ei pitkään aikaan, ei tähän mennessä. Totta puhuen olin jo asian unohtanut, mutta nyt kun kirjoitan juttua Via Kalevalasta, kolme vastausta odottavaa viestiä pullahti vastaan. Olisihan se kiva tietää, saiko rouva tiedon. Se kun tuntui olevan hänelle niin tärkeä asia.
Ehdin jo epäillä, että matkatoimiston johtaja on suuttunut minulle, kun kritisoin niin usein turvajärjestelyjä. Mutta ei kaiketi niin ole, ainakin sen mukaan mitä muut toimijat viestittävät, kun yritän saada tuplatsekattua juttuuni tulevia yksityiskohtia. Viesteihin ei reagoida, kun soittaa perään, aina on vuodenvaihe, naistenpäivä tai muu touhu, joka viivyttää tiedon saantia.
Joitakin vuosia tehdessäni Petroskoita käsittelevää matkajuttua Aamulehteen opin, että pitää olla kontakti. Tuskailin tsekkausten kanssa täällä Suomessa ja paikalla sattui olemaan muutama Suomessa asuva venäläinen. Keskustelu kulki jotakuinkin näin:
”Kävelit siis sisään ja kyselit”, ihmetteli Veruska.
”Niiiin, turisti-infoon Petroskoissa”, ihmettelin puolestani kysymystä.
”Ja nyt ajattelet, että he vastaisivat.”
”Niiiin…sain heiltä yhteystiedotkin.”
”Oliko sinulla jokin paikallinen mukana infossa?”
”Turisti-infossa?”
”Viimeistään siinä vaiheessa kun laitoit sähköpostilla lisäkysymyksesi, olisi pitänyt aloittaa viittaamalla johonkin paikalliseen henkilöön”.
Kontaktien hierarkia Veruskan mukaan: tuttu, sukulainen, perheenjäsen.
En muista miten sain asiani eteenpäin, mutta juttu tuli hikoiltua. Aamulehti 11.10.2010: Petroskoi/Ei sittenkään mikään Siperia löytyy tästä linkistä Aamulehti_petroskoi