Perjantaisin kotiinpaluu junassa on yhtä juhlaa. Työviikko putkessa ja kaljat ansaittu. En vaivautunut edes hakemaan omaa paikkaani, vaan siirryin suosiolla ravintolavaunuun. Ihanaa, että tässä junassa on sellainen. Joskus pettymyksekseni ravintolavaunu on korvattu kärryillä. Hörpi siinä sitten oluttasi ja yritä olla yhtä hiljaa kuin ne, jotka syventyvät kännyköihinsä ja tietokoneisiinsa. Jokunen aina näyttää osaavan keskittyä jopa kirjaan.
– Otatko syötävää, kysäisi baarissa työskentelevä nuori mies.
Tässä vaiheessa sukulaisvaari – edesmennyt nykyään – olisi hätkähtänyt. Täytyykö syödä, jotta saa juoda? Vaarin junatarinoissa oluen kanssa oli aina ostettava voileipä, sillä alkoholia ei saanut myydä ilman ruokaa. Näitä voileipiä olivat sitten roskikset täynnä, kun kaupparatsut palasivat maakunnista myyntireissuiltaan.
Nykyään asiat ovat toisin. Baarimikko on varmaankin suorittanut jonkun tutkinnon ja koulutuksen, jossa lisämyynti saa oman osionsa. Niitähän riittää ja tulokset näkyvät. Käyt pikaisesti hakemassa lounastauolla jugurtin lähikaupasta, niin kassahenkilö ehtii jo maalailemaan kuvan sinusta lottomiljonäärinä.
Baarimikko ei luovuta vaikka taputtelen viime päivinä turvonnutta mahaani ja puistelen päätäni syömiselle.
– Miten olisi Iltis?
Junassa istui sitten missä moninaisista osastoista tahansa, tapetaan aikaa selaamalla lehtiä. Kuopiossa Minna Canth –kierroksella kiinnostuin hänen elämästään. Aika nainen. Kuinka ollakaan iltapäivälehdestä pistää silmääni, että hän eli vain 53-vuotiaaksi. Museossa olleiden kuvien perustella olisi luullut ikävuosia kertyneen enemmän. Mutta niinhän se on usein. Yli sata vuotta sitten eläneillä vaatetustyyli on nykysilmään ikäännyttävä.
Ravintolavaunussa tapaa hauskoja ihmisiä. Tällä kertaa siellä istui mies, joka määritteli matkan mukavuusasteen ”tuoppimittarilla” eli kuinka monta tuoppia matkalla kuluu ilman että vessahätä vaivaa. Junassa hänestä on mittari parhaissa lukemissa, vessa lähellä eikä henkilökunta estä, kuten lentokoneessa, käyttämästä sitä. Tämä hauska nuori mies osoittautui entiseksi melkein-työkaveriksi. Olimme molemmat töissä samalla kampuksella aikoinaan. No työkavereita minulla oli tuolloin yli viisikymmentätuhatta, lähikampuksellakin reilut parituhatta. Nykyään meitä yhdistää se, että olemme yrittäjiä. Hän tuntuu löytäneen rahasammon ja minä elämäntavan.