Naistentanssit on Lapin must. Niin Levilläkin. Tiistaina sellaiset järjestetään HOTELLILLA. Olen muuten ihmetellyt ja etsinyt logiikkaa Lapissa niin usein kohtaamiini paikanmäärityksiin kuten ”hotellilla”, ”tunturissa”, ”gondolin vieressä”.
Tuntureita häämöttää horisontissa useita, gondoleja on täällä Levillä kaksi. Havaitsimme sen, kun etsimme teemapuistoa, jonka kerrottiin sen olevan gondolin vieressä. Hotellejakin on vaikka kuinka monta. Mahtaako olla kyse siitä, että paikkakunnan ensimmäinen hotelli saa paikanmääritteen, HOTELLI, samoin ensimmäinen gondoli jne. Kuka keksisi selityksen?
Niin, ne naistentanssit. Tälläydyin kuntoon ja tanssihaluton mieheni päättää lähteä saattamaan minut parin kilometrin päässä olevalle ”hotellille”. Mies sonnustautuu shortseihin. (luulen, että hän tekee sen varmuuden vuoksi, ettei vaan joudu tanssimaan). Sanoo kävelevänsä takaisin.
Tansseihin mennessä kilometrit taittuvat rivakasti hyttysiä huidellessa. Tanssikenkiä minulla ei ole matkassa ensinkään, vain tukevat sandaalit, joiden pohjan liukuvuutta mökillä testasin. Toivomisen varaa liukumisessa olisi. Eipä tullut mukaan myöskään kellohelmaista tanssihametta. Jalassani liehuvalahkeiset pitkät housut, jotka suojaavat sääriäni hyttysiltä. Toisin on asiat miehelläni, jonka jalat ovat saaneet tumman peitteen ahnaasti verta imevistä itikoista.
Kun ei tullut mukaan tanssivermeitä, mies teki korun saatavilla olevista materiaaleista.
Levin ”hotellilla” pitää kiirettä että ehtii saamaan kavaljeerin
”Hotellilla” mies ottaa oluen kanssani ja saan illan ensimmäiset pakit. Hän ei kuulemma voi lähteä parketille, kun tuli puettua urheilushortsit jalkaan. Mies jatkaa lenkkeilyään ja jättää minut valitsemaan kavaljeeria.
Aiempien naistentanssikokemusten perusteella olen kehitellyt käytännön: haen kaikkia miehiä, järjestyksessä.
Naistentansseissa ei ole aikaa miettiä valintaansa. Keltanokkana, naistentanssihistoriani alussa asetuin pöytään, josta oli hyvä näkyvyys parketille, pongasin hyvän tanssijan ja yritin katsoa mihin mies palautetaan.
No joo, vaikka naiset hakevat, mies saattaa naisen kuitenkin pöytään. Homma meni reisille jo tässä vaiheessa. (Kumma ilmaisu, jota nuoriso käyttää estottomasti, mahtavatko olleenkaan ymmärtää sen kaksimielisyyttä.) Eipä miestä palautettukaan mihinkään. Muutaman kerran pystyin seuraamaan katseellani missä hyvä tanssija istuu ja tanssilajin vaihduttua sinkouduin hakemaan, mutta whoops miestä vietiin jo kohti parkettia.
Ryhdyin suosimaan yllätyksellisyyttä, siitä vaan järjestyksessä. Joskus hintelä harmaavarpunen saattaa osoittautua todelliseksi parkettien partaveitseksi.
Ensimmäisenä vuorossa on valssi. Parketilla tuikkaan vagabondini perunajauhottimeen, samoin tekee iäkäs kavaljeerinikin. Siitä se alkaa. Ilta kuluu rattoisasti. Haaste hakea kaikkia miehiä ei ole kummoinenkaan, sillä porukkaa on vähän. Haettavia riittää kuitenkin koko illaksi. Mukaan mahtuu myös tositaitajia – kuten uusikaupunkilainen nelikko, ilmeisesti tanssin harrastajia. Uusia termejäkin jää mieleen: pukkivalssi ja siuvarit.
Viimeiset valssit soitetaan puoli yksi, mikä on Mummon mieleen. Aamuyöhön jatkuvat bileet kun eivät anna mitään lisäarvoa. Näissä yökerhoissa porukka saapuu myöhään, usein ympäripäissään ja parketti täyttyy toisiinsa nojaavista pareista riippumatta siitä oliko hidas valssi vai jenkka soittovuorossa.
Mies, jolla shortsit jalassa hymyilyttää taksikuskia Levillä
Tanssien loputtua etsiydyn pihamaalle. Taksijonoa ei ole, sekin on Mummon mieleen. Puhelias naiskuski kertoo, että hyttysiin ei totu koskaan. Suihkeita, myrkkyjä, välttelyä, lätkimistä, sitä on Lapin kesä.
Mies jää kiinni valheesta, kun kurvaamme mökin pihaan, kuljettaja hymyilee leveästi:
”Ajoin alkuillasta varmaankin miehesi tänne. Se oli se, jolla oli shortsit jalassa.”