Logroñossa kokeilin ensimmäisen kerran seurakunnan tarjoamaa pyhiinvaeltajien suojaa. Se on yksi
monista tavoista laittaa päänsä tyynyyn Santiagon teillä.
Parroquia Santiago el Real -majatalossa, katedraalin kupeessa odotti oikeastaan aika mukavat olosuhteet: sänky makuusalissa, illallinen ja aamiainen. Herttainen Elsa-rouva halasi mennen tullen.
Kun seurakunnan majoituksesta on kyse, uskonnolliset rituaalit kuuluvaat ohjelmaan. Illallisen jälkeen oli rukoushetki ja koska ulkona mellasti ukkonen, meidät peregrinot johdatettiin salaisia kellarikäytäviä myöten katedraalin puolelle.
Kielien sekamelska oli melkoinen, sillä mukana oli kuuden korealaisen lisäksi sekalainen muiden kansallisuuksien joukko.
 |
| Pyhiinvaeltajat illallisella |
 |
| Leipää, valkosipulia ja munaa. Siitä syntyy aragonilainen maalaiskeitto. |
Aamiaispöydässä sain sisäpiiritietoa Logroñon toisesta majatalosta, albergue municipalista (kunnallinen pyhiinvaeltajien suoja). Ranskalaisnaisen mukaan siellä oli armeijan järjestys ja sängyt niin tiheässä, ettei liikkumaan mahtunut.
Majatalot kilpailevat näköjään keskenään, myös ns. ei-kaupalliset paikat, joihin nämä seurakuntien ja kuntien paikat kuuluvat. Ranskalaisnaiselle oli kunnallisessa majatalossa kerrottu, että seurakunnan majassa joutuu nukkumaan lattialla.
Kunnallisilla majataloilla on yleensä kiinteä maksu yöpymisestä, viidestä eurosta ylöspäin. Seurakunnat taas toimivat lahjoituksilla (donativo) eli lähtiessä laitat kirstuun sen verran kuin haluat. Yksityisiä albergueja löytyy myös paljon. Niissä yöpyminen maksaa muutaman euron enemmän kuin ei-kaupallisissa. Usein ne ovat myös hyvin pidettyjä, siistejä paikkoja.
Jos yksityisyyttä, omaa huonetta ja kylpyhuonetta kaipaa, on paras suunnata hotelliin.
Logroño heräili kun jatkoin matkaa Elsa-rouvan poskipusujen saattelemana. Nuoret kiirehtivät yliopistolle luennoille, katuja puhdisteltiin ja kuppiloiden ikkunasuojia availtiin. Huikea tunne vaeltaa vastavirtaan, ulos kaupungista, toimisto ja koti selässä.