Lomamökkilän noutopöydässä oli upeita mahdollisuuksia ruokatarinaan; esitellä suomalaisia ruokakulttuurin piirteitä.
Kaikkein kauimpaa hankittu ruoka tuli naapuritalosta. Tämä olisi ollut hieno tieto saksalaisille matkanjärjestäjille. Mahdettiinko sitä riittävästi mainostaa?
Aamiaispöydässä huomasin myös, että itsellänikin oli vaikeuksia yhdistellä ruokia. Saksalainen aamiaiskumppanini, Felix oli suorastaan pulassa. Eri kulhot pitäisi sijoitella käyttöyhteysperiaattella, eivätkä pienet sisältöä kuvaavat lappuset olisi pahitteeksi.
Petroskoissa ”piinasin” opastamme kysymyksillä, mistä mikin on kotoisin. Kaikki oli kaukaa, vesikin usein Ranskasta, Italiasta tai muualta kaukaa. Lomamökkilässä olisi voinut lähiruokaa esitellä rinta rottingilla.
Meidän suomalaisten tulisi huomata ruokatarinoiden tuoma lisäarvo. Esimerkiksi noutopöydän sisältämät ruokalajit voisi sisällyttää ruokapöytäkeskusteluun. Aivan liian usein turistit syövät tarjoomuksiamme tietämättä mitään taustoista.
Lomamökkilässä oli itse tehtyä omenahilloa lohen vieressä. Luulin sitä ulkonäön perusteella arvioiden lohen seuralaiseksi ja Felix puolestaan sinapiksi. Hillo oli tarkoitettu ihanan erikoisen kokokaura (nyt en muista ilmaisua) puuron kanssa.
Ruokaturismi on nousussa. Meidän tulisi käyttää hyväksi erikoisuuksiamme ja tutustuttaa ulkomaalaisia matkailijoita ruokapöydän antimiin. Aivan liian usein puuttuu tieto mitä pöytä sisältää, ja onpa minulle on käynyt jopa niin, ettei edes ruokapöytää täyttävä henkilökuntakaan osaa kertoa.