Rovaniemen markkinat on käsite, josta on kirjoitettu kirja (ehkä useampiakin) ja jonka äänimaailmasta kuulemma tehdään väitöskirjaa. Paikallisen ravintola Nilin alkuruokalajitelma on saanut siitä nimensä.
Markkinat järjestetään kolme kertaa vuodessa: maaliskuussa, juhannuksen jälkeen ja syyskuussa. Euroopan turkishinnat määräytyivät aikoinaan Rovaniemen mukaan.
Aiemmin turkikset olivat tärkeä osa Rovaniemen markkinoita, itse asiassa koko markkinoinen juuri. Nykyään turkiksia ei erota karkkien ja puutavaroiden ja muun tavanomaisen markkinatavaran joukosta.
Kaikki mitä haluat tietää Rovaniemen markkinoista löytyy Jouko Heinosen 386 sivun perusteoksesta Rovaniemen markkinat. Valllan mainio kokolema tarinoita vuonna 1881 alkaneesta markkinaperinteestä.
Rovaniemen markkinoiden osoite on muuttunut
”Kaukana on”, sanoo satunnainen rovaniemeläinen nykyisestä markkinapaikasta, jonne markkinat ovat siirtyneet keskustasta. Psykologinen etäisyys lienee todellista vajaan parin kilometsin kävelymatkaa pidempi. Kaupungissa on totuttu lyhyisiin välimatkoihin ja markkinat siirrettäneenkin kaupungin ytimeen jo ensi kesänä.
Markkinakauppiaat sen sijaan tulevat satojen kilometrien päästä, ympäri Suomen. Kiertäminen kuuluu tapoihin. Parhaillaan on meneillään tavalliset toripäivät, mutta niihinkin torikauppiaita on tullut eri puolilta Suomea.
Kiertävät torikauppiaat Rovaniemen torilla ja markkinoilla
Keinuhevosia! Mutta missä keinuporo? Paikallisen erikoisuuden luulisi menevän kuin kuumille kiville. Torikauppias Noormarkusta kiertää maata markkinakauppiaiden tapaan, mutta ei nappaa kiinni poroideaani: ”Paikallisen kulttuurin esiintuominen on muiden tehtävä.”
Avauskuvassa oleva Pertti Jokeainen on yksi harvoista joka myy turkiksia. ”Aurinko ei lämmitä enää kuten aiemmin vaan kolmekymmentä seuraavaa vuotta menee kylmään päin”, hän riemuitsee. ”Siperiaan asti on lakkeja mennyt”, Jokeainen kehuu.
Paikalle osunut Vesa osti porilaisen torikauppiaan Harri Taimen äänekkäästi tarjoaman namupussin. Kylkiäisiksi hän sai Ruotsin armeijan ylijäämävarastosta hankittu sarkahousut.
”Miksi housuja jäi yli? Ovatko ruotsalaiset herkkähipiäisiä?”
”Jaa, enpä tiedä, pitää varmaan kysyä Ruotsista”, tuumii Harri Taimi.
Hotelli Pohjanhovi – Aikuisten tanssipaikka
”Mihin voi mennä 50-vuotias tanssihaluinen täti”, kysyin valokuvaajalta. ”Pohjanhoviin”, vastasi tämä nuori valokuvaajamies.
Perjantaisin Pohjanhovissa käyvät tanssitaitoiset. Kokemusperäisen tiedon vahvisti myös vanhempi narikassa palveleva mies. Lauantaina oli kaiken karvaista menokenkäistä. Suurella osalla harittavat silmät vaikeuttivat etenemistä tanssilattialla.
Pohjanhovi lienee Lapin ensimmäinen (-siä?) hotelli. Näkymät ovat Jätkänkynttiläsillalle. Siltaa ei ihailtu vielä Pohjanhovin loistopäivinä, sillä se on rakennettu vasta paljon myöhemmin.
Vierailemme Pohjanhovin ravintolassa suurehkon ryhmän kanssa. Huomaan, että hieman on jämähtänyt paikoilleen, ainakin palvelun suhteen. Ravintolassa ruoka hitaammallakin syöjällä ehtii vatsaan asti ennen kuin tarjoilija ehtii juominensa paikalle. Ruokailun yhteydessä sählätään lanttien kanssa, jotta järjestys pysyy eikä ryhmän viinilaskut hankaloita enää myöhemmin henkilökunnan työtä. Outoa. Ruoka-aineallergikot ja nirsot saavat pohtia vatien sisältöä eikä paikalle korkealla kokinhatulla varustettu nuori mies pystynyt kertomaan muuta kuin sen mitä näimme: tarjoilulaarissa oli lihaa. Mutta mitä, sitä hän lähti selvittämään pyynnöstä. Mutta niin siinä kävi kuin laulussa ”Oi Ruudolf, Ruudolf, palannut et koskaan”.
Pohjanhovin hotelli on rakennettu kolmessa osassa. Ravintolan yläpuolella on sviittejä ja ns. vanha puoli ja keskiosassa tavanomaisempia huoneita ja kokoustiloja. Uusimpiin huoneisiin pääsee pitkää maanalaista käytävää myöten. Samalla voi tutustua Pohjanhovin historiaan ja ihailla nimekkäiden vieraiden valokuvia. Tanskan kuningatar Margareth ja prinssi Henrik, Koivistot, Kekkoset, Rooseveltit….
Lainaus kirjasta : Legendaarinen hotelli Pohjanhovi, Olli Virtamo 1997
s. 75 1960–67: Pohjanhovi uskoi ja luotti hyvään, loistavaan menneisyyteensä, mutta se ei enää riittänyt.
Rovaniemen paikallisia: Olli Tiuraniemi, jokivarren mies
Hurmilo keijaa – pakinakokoelman kirjoittaja Olli Tiuraniemi on kalastajan poika ja sielultaan jokivarren mies. Kun Suomessa pellot pantiin pakettiin ja voimalaitos vähensi lohenkalastusta, Tiuraniemi pyörähti Uumajassa ja Turussa katsomassa miltä maailmaa näyttää kauempaa.
”Olin kuin kala kuivalla maalla”, Tiuraniemi kuvaa.
Identiteetti vaati eheyttämistä ja etäisyys toi virneen rivien väleihin. Akateemisen uran (Lapin yliopistolla) vastapainoksi Tiuraniemi kirjoittaa runoja ja romaaneja.
Olli Tiuraniemi: Hurmilo keijaa
Tarja Orjasniemi ja Olli Tiuraniemi: Rajua, rujoa ja raitista
Pub Pisto – taiteilijakapakka, ”Jari Tervon kuppila”
Pubin itäinen siipi kuuluu kanta-asiakkaille. Vuoden kohokohta on moukarikisat, jolloin Pistoon kokoonnutaan aamuyhdeksältä.
Baarimikko kertoo, että bussi vie moukarikisojen aamuna porukan urheilukentälle, jossa mitataan promillet. Tämän perusteella saadaan kerroin (ymmärtääkseni mitä enemmän päissään sitä helpommin parempi tulos). Sanomattakin selvää on, että kisassa käytetään laajoja turva-alueita. Kisojen jälkeiset vietetään koti-Pistossa.
Tuppi on pohjoisen korttipeli (luultavasti lähtöisin Sodankylästä). ”Mennään tuppeen” on miehelle nöyryytys. Silloin on pelannut korttinsa tosi huonosti. Tuppikisat saattavat kestää kaksitoista tuntia. Norttia kuluu, nykyään tosin nortit vedetään tupakkahuoneessa. Näin minulle kerrotaan pub Pistossa.
Tervon lisäksi myös Paul Theraux kuvailee novellissaan suomalaista angstia Pistossa. Miten lie löytänyt Rovaniemelle?
Rovaniemen markkinat – Ravintola Nilin alkupalalajitelma
Ravintola Nili testattu ja ruoka hyväksi koettu. Sunnuntaina illalla tässä Lappi-aiheisessa ravintolassa oli vain muutama vieras. Tarjoilija kertoi, että ryhmiä ja ulkomaalaisia käy paljon. Söin Jätkän loosissa. Hieman on ahdasta siinä varmaan on isommalle kuin minä, mitenkähän jätkät mahtuvat.
Lähes kaksikymppiä maksava Rovaniemen markkinat – alkupalalajitelma vaihtelee sisällöltään. Nyt se sisälsi kylmiä porotuotteita, muikkuja, lohta ja sienimuhennuksen kuksassa.
Häh! Tätä helppoa (ja kotonakin paljon käyttämäämme) lautasmallia täytyi tilata vähintään kaksi annosta.
”Esille pano vaatii paljon”, kertoi tarjoilija, joka varmaan itsekin tajusi absurdiuden samalla kun mietti vastausta kysymykseeni.