Hostel de los Reyes Catolicos on hostel-nimestään huolimatta viiden tähden hotelli, jonka huonehinnat ovat 230 euron luokkaa. Alun perin hotelli on ollut pyhiinvaeltajien sairaala. Perinnettä se haluaa kunnioittaa tarjoamalla kymmenelle Santiago de Compostelaan saapuvalle pyhiinvaeltajalle aterian. Joka päivä on tarjolla aamiainen, lounas tai päivällinen.
Aterialle haluavan tulee näyttää pyhiinvaellustodistuksensa, jonka saa kun on kävellyt sata tai pyöräillyt kaksi sataa kilometriä Santiagoon johtavaa pyhiinvaellusreittiä, El Caminoa pitkin.
Jono alkaa muodostua hotellin autotallin eteen iltakuuden jälkeen, melkein tuntia ennen illallisaikaa. Meillä kävi tuuri. Olemme suomalaisen vaelluskaverini kanssa paikalla kreivin aikaan, kaksi viimeistä mukaan mahtuvaa. Muu porukka on ympäri maailmaa kotoisin olevaa, vain yksi on espanjalainen.
Kello seitsemältä saapuu hovimestari. Hän laskee henkilömäärän ja tarkistaa todistukset. Sen tehtyään hän johdattaa meidät arvokkaasti tepastellen käytäviä pitkin keittiöön, missä kokki panee parastaan. Vielä eivät ole illan hektisimmät hetket. Keittiötilat ammottavat tyhjyyttään. Vähäinen henkilökunta tekee esivalmisteluja varsinaisia illallisvieraita varten, joita alkaa saapua aikaisimmillaan kahdeksan jälkeen. Useimmat muut kaupungin ravintoloista avaavat ovensa vasta kello 20.30. Santiago kuuluu myöhäisen illallisen kulttuuriin.
Meille peregrinoille, pyhiinvaeltajille, tarjotaan alkuruuaksi merenantimista valmistettua keittoa. Keitto on herkullista, eikä ihme, olemmehan Galiciassa, merenherkuista kuuluisalla alueella. Pitkin Galician rannikkoa on isoja lauttoja, joissa kasvatetaan sinisimpukoita. Kalaa ja muita merenantimia Atlantti tarjoaa kosolti. Galicia on mereneläviä himoitsevien paratiisi.
Pääruuaksi on risottoa ja jälkiruuaksi hedelmiä. Palanpainikkeeksi nautimme tietenkin viiniä. Viiniä on sisältynyt kaikkiin matkan varrella syömiimme menu del peregrino – edullisiin pyhiinvaeltajaillallisiin – ei mitään säälittäviä kahdentoista senttilitran tilkkoja – vaan puoli litraa jokaiselle syöjälle. Jotkut vaeltajat naureskelevatkin, että Caminolla vesi on sananmukaisesti muuttunut viiniksi, kotona kun juovat vain vettä ruuan kanssa.
Mistä sitten kymmenen toisilleen tuntematonta, samaan illallispöytään sattumalta joutunutta, keskustelee illallisen aikana?
Autotallin edessä odottaessa on jo kartoitettu kotimaat ja pyhiinvaellukselle lähtökaupungit. Keskustelu illallispöydässä pyörii Santiagoon saapumisen ympärillä ja siinä, mitä kukin tulisi seuraavaksi tekemään. Osalla ajatukset ovat jo kotimaassa. Monille oli yllätys se, että kaiken kävelyn jälkeen – jotkut olivat lähteneet matkaan 750 kilometrin päästä St. Jean-Pied-de-Portista – Santiagoon saapuminen ei tuntunutkaan juuri miltään. Saavuttiin, pyhiinvaellustodistus leimattiin liukuhihnatyönä – kukaan ei kysellyt matkan motiiveja eikä muutakaan hengellistä antia – käytiin katedraalissa jumalanpalveluksessa, jotkut olivat perinteen mukaisesti käyneet polttamassa vaellusvaatteitaan Finisterressa, jotkut aikovat jättää sen kokonaan väliin.
Peregrinot eivät suinkaan ruokaile hotellin ravintolassa, vaan erillisessä ”Peregrinos”-kyltillä varustetussa huoneessa, jonne pääsee kyökin – keittiön –kautta. Ruoka noudetaan kokilta itse, ja kannetaan tarjottimella ruokailutilaan. Jotkut osaavat ottaa kaiken irti ilmaisestakin. Jälkiruokahedelmistä osa hävisi matkalla keittiöstä peregrino-huoneeseen, ja kun niiden kohtaloa ihmetellään, eräs seurueen jäsenistä kaivaa hedelmät repustaan. No, peregrinokin on ihminen, toinen nälkäisempi kuin toinen.
